Monialakonserni Kesko vähentää autoliiketoiminnastaan 130 työtehtävää yt-neuvotteluiden tuloksena. Suoria irtisanomisia tulee 85, joista suurin osa kohdistuu pääkaupunkiseudulle.
Autokaupan toimialajohtaja Matti Virtanen sanoo, että Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta irtisanotaan noin 50 ihmistä eri yksiköistä, taustatoiminnoista sekä palveluista.
– Toimintamme painottuu pääkaupunkiseudulle, Virtanen perustelee irtisanomisten alueellista kohdentumista.
Virtasen mukaan vähennyksissä ei korostu mikään yksittäinen työntekijäryhmä. Automyyjien töiden vähentämisestä ei yt-neuvotteluissa keskusteltu.
Kesko tunnetaan K-Caara-liikkeistään ja se toimii Volkswagen-, Audi- ja SEAT-henkilöautojen sekä Volkswagenin hyötyautojen jälleenmyyjänä.
Yt-neuvottelut eivät koskeneet Keskon kumppaniliikkeitä, kuten Lohjan Käyttöautoa.
Kesko arvioi keväällä, että yt-neuvotteluissa vähennystarve olisi 280 henkilöä. Yhtiön pörssitiedotteen mukaan irtisanottavien määrää saatiin pienennettyä eläköitymisten ansiosta sekä työntekijöiden siirroilla uusiin tehtäviin. Myös määräaikaisia työsopimuksia päätetään.
Yt-neuvotteluiden piirissä oli koko Keskon autoliiketoiminnan henkilökunta, noin 1 360 henkilöä.
Kesko arvioi tiedotteessa, että sen autoliiketoiminnan henkilöstömäärä vähenee edelleen enintään 150 henkilötyövuodella seuraavien 18 kuukauden aikana.
Virtasen mukaan tähän on useita syitä, joista keskeiset ovat toimintojen automatisointi ja digitalisointi.
– Tähän asti autoliiketoiminnassa on ollut vielä paljon käsillä tehtyä työtä.
Virtasen mukaan autokauppaa koettelee iso murros lähivuosina, kun sähköautot yleistyvät. Se merkitse muun muassa huollon tarpeen ja varaosakaupan vähentymistä.
Toisaalta alan toimijat panostavat esimerkiksi sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen, ja tässä bisneksessä Kesko aikoo olla Virtasen mukaan vahvasti mukana.
Virtasen mukaan toimintojen tehostaminen varmistaa, että Kesko menestyy autoliiketoiminnoissaan.
– Työnsä menettäville pyritään löytämään uutta työtä automyynnistä tai konsernin muista liiketoiminnoista, hän sanoo.