Kruununhaassa sijaitseva Shell-huoltoasema on kesällä ahkerassa käytössä. Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevat sen lisäksi enää Nesteen huoltamot Ratakadulla, Salmisaarenkadulla ja Hietalahdenrannassa sekä ABC:n huoltamo Mechelininkadullla.
Laura Juvonen tankkasi Kruununhaan kylmäasemalla viime viikolla.
– Asun itse Eirassa, joten tämä on minulle tavallaan lähin huoltoasema täällä Helsingin ydinkeskustassa. Käytän tätä asemaa varsinkin silloin, kun lähden ajamaan itää kohti, Juvonen kertoo.
– En oikeastaan kaipaa lisää huoltamoita aivan tähän kantakaupunkiin, tämä riittää minulle.
Juvonen ei ole tankatessaan suinkaan yksin, sillä Shellin asiakkaita Kruununhaassa riittää päivittäin noin 150–200 tankkaajan verran.
Myös Vallilassa asuva Matti Reunanen poikkeaa usein työmatkallaan tankkaamassa Kruununhaassa.
Huoltoasemayrittäjä ei menesty pelkällä bensanmyynnillä.
– Tämä on minun kannaltani todella kätevällä paikalla. Parasta olisi, jos tässä olisi vielä miehitetty huoltoasema, että saisin sieltä iltapäivälehden tai jotain syötävää. Mutta hyvä näinkin, Reunanen kertoo.
Hän on huomannut, että suurilla huoltoasemilla on nykyisin hyvä palvelu – aina tankkauspalvelua myöten.
– Minä en sellaista kyllä tarvitse, koska tämä bensa menee vielä tankkiin ominkin voimin, Reunanen naurahtaa ja valuttaa autoonsa 95-oktaanista bensiiniä.
Ala-Malmilla asuva Kari Tornivaara, 74, muistaa hyvin ajan, jolloin Helsingin kantakaupungissa oli huoltoasemia lähes joka korttelissa.
Ajokortin Tornivaara sai jo vuonna 1965, jonka jälkeen hän ollut myös huoltamoilla tuttu näky.
– Merisatamassa oli Esso, samoin Kaartin maneesin luona. Tennispalatsin päädyssä sijaitsi Teboil ja Hankkijan talon luotakin Kampissa sai bensaa, Tornivaara muistelee.
– Kun vertaa silloista tilannetta nykyaikaan, kylmäasemia ei aikanaan ollut lainkaan, vaan kaikilta huoltoasemilta sai henkilökohtaista palvelua. Asiakkaan ei tarvinnut edes tankata itse, vaan siitä huolehti bensapoika.
St1-ketjun verkostojohtaja Juha Vanninen näkee huoltamoiden niukan määrän Helsingin kantakaupungissa osana loogista kaupunkikehitystä.
– Huoltoasemien kysyntä aivan ydinkeskustassa on nykyisin suhteellisen vähäistä. Ne asemat eivät vain yksinkertaisesti ole meidän ketjumme lippulaivoja, Vanninen tunnustaa.
Hänen mukaansa Helsingin kaupungilla on huoltoaseman paikkoja kaavoitettaessa monopoli.
– Asemia ei voida perustaa summittaisesti aivan mihin tahansa, vaan ne suunnitellaan tarkasti liikennevirtojen mukaan.
– Itse en näe suurta tarvetta siihen, että ydinkeskustaan avattaisiin uusia asemia. Mutta esimerkiksi Kruununhaan Shell varmasti säilyy, koska sillä on riittävästi asiakkaita.
Suomen bensiinikauppiaitten ja liikennepalvelualojen liitto SBL ry:n toimitusjohtaja Jari Salonen arvioi, että huoltoasemien puuttuminen Helsingin ydinkeskustasta johtuu ennen kaikkea kaupungin tonttipolitiikasta.
– Helsingin keskustassa vapaana olevat tontit ovat pieniä, joten niille mahtuu yleensä vain kylmäasemia.
– Parhaat paikat ovat sellaisia, että ne sijaitsevat vilkkailla risteysalueilla ja että niillä on riittävästi asiakkaita, Salonen luonnehtii.
Jotta huoltoasemille riittäisi asiakkaita, niiden tulee olla autoilijan kannalta saavutettavissa hyvin.
– Huoltoasemayrittäjä ei kuitenkaan menesty pelkällä polttoainemyynnillä, vaan hänellä pitää olla tarjolla paljon oheispalveluja, Salonen muistuttaa.