Vantaan valtuustokonkari onkin Jaakko Laakso – näin hän yrittäisi ratkoa politiikan kipukohtaa

Valtuutetut: Myös Jari Sainiolla on pitkä valtuutetun ura, josta osa kuitenkin varavaltuutettuna.

Jari Sainion (sd.) valtuustoura alkoi 1981, mutta osa siitä on mennyt varavaltuutettuna. Pisin varsinaisen valtuutetun ura on Jaakko Laaksolla (vas.). ESM arkisto / Päivi Tuovinen

Mikko Välimaa

Vantaan historian pitkäaikaisin kaupunginvaltuutettu ei ole Kimmo Kiljunen (sd.), vaan Jaakko Laakso (vas.), jonka ura kesti 1973–2012.

Vantaan Sanomat kertoi viime viikolla virheellisesti, että valtuustossa vuodesta 1985 ollut demareiden kansanedustaja olisi pitkäaikaisin vantaalaisvaltuutettu (VS verkko 22.6.).

Kiljunen yltää Laakson kanssa tasoihin kuitenkin vasta, mikäli hän istuu tulevan valtuustokauden loppuun asti 2025.

Kiljusen haastattelu poiki lukijapalautetta, jonka pohjalta toimitus alkoi selvittää valtuustokonkareiden uria. Kävi ilmi, että Vantaan kaupungilla ei ole koottua tilastoa pitkäaikaisimmista valtuutetuista.

Myös Jaakko Laaksoa koskeva tilastointi oli puutteellinen, sillä Vantaan virallisessa luottamushenkilöotteessa hänen merkintänsä alkavat vasta vuodesta 1989. Sitä ennen Laakso ehti toimia kuitenkin SKDL:n ja Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) valtuutettuna.

Laakso sanoo, että hän pysyttäytyi tietoisesti rivivaltuutetun tehtävissä, koska katsoi, että samanaikainen ura kansanedustajana ei antanut mahdollisuutta toimia tehokkaasti esimerkiksi lautakuntatyössä.

– Otin periaatteekseni, etten kerää tehtäviä, ja tätä samaa suosittelisin myös nykyisin politiikassa toimiville henkilöille, Laakso, 73, sanoo.

Vantaan kuntapolitiikkaa Laakso seuraa yhä ja toivoo, että media panostaisi valtuustouutisointiin nykyistä enemmän. Hän uskoo, että tiiviimpi uutisointi voisi nostaa äänestysaktiivisuutta, joka jäi Vantaalla vain 48,4 prosenttiin.

Laakson ja Kiljusen ohella Vantaalta löytyy kolmaskin valtuustokonkari, sillä Jari Sainiolla (sd.) on takanaan valtuustotyötä vuodesta 1981 lähtien. Osa Sainion 40-vuotisesta urasta on kuitenkin mennyt varavaltuutettuna.

Kaupungin luottamushenkilöotteen mukaan Sainio aloitti varavaltuutettuna 1981 mutta nousi varsinaiseksi valtuutetuksi jo samana syksynä.

Sainio kertoo VS:lle, että vuosina 1981–84 hän oli myös Suomen nuorin kaupunginvaltuutettu.

Päättyvällä kaudella Sainio oli varavaltuutettuna, mutta nousi uudelleen varsinaiseksi valtuutetuksi kesäkuun vaaleissa.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut