Ihmistä purreen ja toista koiraa kuolettavasti raadelleen amerikanbulldoggin vantaalaisomistajalle sakot – Oikeus suositteli vahvasti kuonokoppaa, mutta ei pitänyt koiran lopettamista perusteltuna

Käräjäoikeus antoi tuomion koirahyökkäyksiä koskeneessa asiassa viime viikon perjantaina. Tuomiosta on valitusoikeus. Arkisto/Ilpo Kekki
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Kulomäessä lenkkeilijän kimppuun ja Asolassa toisen koiran kimppuun hyökänneen amerikanbulldoggin omistajan 70 päiväsakkoon samoin kuin korvauksiin kivusta, särystä ja muista haitoista sekä oikeudenkäyntiin liittyneistä kuluista.

Tuomio annettiin eläimen vartioimatta jättämisen ja vammantuottamuksen perusteella.

Tapaukset sattuivat kolme vuotta sitten kesällä. Koira hyökkäsi pyörällä liikkuneen omistajansa vierestä Kulomäen täyttömäen ulkoilualueella lenkkeilleen naisen kimppuun ja puri sekä raapi häntä aiheuttaen haavoja, joista osa vaati ompeleita.

Kuukautta myöhemmin koira livahti kotitalonsa pihalta kadulle ja kävi omistajansa kanssa kävelyllä olleen koiran kimppuun. Hyökkäyksestä koitui sen kohteena olleelle koiralle niin syvä, vatsaonteloon ulottunut haava, että koira oli lopetettava eläinlääkärissä.

Katso myös tämä: IL: Rajusti hyökännyt amerikanbulldoggi tappoi koiran Vantaalla – omistajan vähättelevät kommentit tyrmistyttivät

Lain mukaan eläimen vaarallisuus riippuu paitsi eläimen ominaisuuksista myös siitä, miten eläimen valvonta on järjestetty.

Amerikanbulldoggin omistajan mukaan koira oli tapahtumien aikaan alle yksivuotias kouluttamaton pentu. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että hän oli tietoinen rodun vaarallisuudesta, mutta ei huolehtinut kumpaakaan hyökkäystä edeltäen riittävällä tavalla koiran vartioinnista ja syyllistyi törkeään huolimattomuuteen.

Syyttäjän vaatimaan koiran lopettamiseen oikeuden mielestä ei ollut perusteita, koska tapahtumista on kulunut jo kolme vuotta, eikä ollut näyttöä siitä, että omistajalla olisi ollut niiden jälkeen enää ongelmia koiransa kanssa. Omistajan kertomusta muun muassa koiran kiinnipitoon liittyvistä toimenpiteistä ja tottelevaisuuskoulutuksesta pidettiin uskottavana.

Omistajalle annettiin kuitenkin vahva suositus pitää koirallansa jatkossa varmuuden vuoksi kuonokoppaa yleisillä paikoilla vastaavien tapahtumien välttämiseksi.

Lue myös: Itä-Vantaalla tapahtuneet koirahyökkäykset edelleen poliisin käsissä

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut