Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Seurakuntien verotulot ovat kasvaneet, vaikka jäsenmäärä pienenee – Viime vuonna kirkollisveron tuotto oli yli 900 miljoonaa euroa

Evankelis-luterilaisten seurakuntien taseisiin kertyneet ylijäämät ovat kasvaneet vuodesta 2011 vuoteen 2020 noin 39 prosenttia eli lähes 319 miljoonaa euroa, kertoo Uutissuomalainen. Viime vuoden lopussa seurakunnilla oli kertynyttä ylijäämää yhteensä noin 1,14 miljardia euroa.

Kirkon jäsenmäärä on pienentynyt noin kymmenesosalla vuodesta 2011 ja oli viime vuoden lopussa 3,74 miljoonaa. Silti seurakuntien yhteenlasketut kirkollisverotulot ovat samassa ajassa kasvaneet viisi prosenttia, tosin eivät suoraviivaisesti. Vuonna 2011 kirkollisverotuotot olivat noin 857 miljoonaa euroa ja viime vuonna hieman yli 900 miljoonaa euroa.

Merkittävällä osalla seurakunnista on kuitenkin talousvaikeuksia. Viime vuonna viidesosa seurakuntatalouksista teki miinusmerkkisen tuloksen. 2010-luvulla miinuksella oli yleensä vähintään kolmasosa seurakuntatalouksista. Seurakuntien yhteenlaskettu velkamäärä on kasvanut neljässä vuodessa noin 60 prosenttia ja oli viime vuoden lopussa noin 133 miljoonaa euroa. Toisaalta yli puolet seurakuntatalouksista oli velattomia.

Seurakuntien taloutta rasittavat muun muassa suuret kiinteistökulut. Talousvaikeudet ajavat seurakuntia myös liitoksiin. Ensi vuoden alusta toteutuu ainakin kahdeksan seurakuntaliitosta.