Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaistutkimus kumoaa luuloja korkeasta hemoglobiinitasosta – matalammasta suojaa terveydelle?

Oulun yliopiston tuore tutkimus kumoaa luulon, jonka mukaan korkeat hemoglobiinitasot olisivat terveyden kannalta aina tavoiteltavia.

Kahteen laajaan kohorttiaineistoon ja kokeellisiin töihin perustuva tutkimus osoitti matalampien hemoglobiiniarvojen mahdollisesti suojaavan sekä lihavuutta että metabolista oireyhtymää vastaan.

Yliopiston tiedotteen mukaan ilmiön taustalla on elimistön vaste, joka käynnistyy vähähappisissa olosuhteissa ja jota esimerkiksi kestävyysurheilijat hyödyntävät korkeanpaikanharjoittelussa.

Science Advances -tiedelehdessä vastikään julkaistu tutkimus osoitti, että yksilölliset erot hemoglobiinitasoissa ovat vahvasti yhteydessä metaboliseen terveyteen aikuisiässä.

Hemoglobiinin yhteys näkyi painoindeksissä, sokeriaineenvaihdunnassa, veren rasva-arvoissa ja verenpaineessa siten, että henkilöt, joiden hemoglobiinitasot olivat matalammat, olivat metabolisesti terveempiä.

Tarkastelun kohteena olivat normaaliin vaihteluväliin kuuluvat hemoglobiiniarvot.

– Havaitsimme selkeän yhteyden hemoglobiinitasojen ja keskeisten sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden välillä.

– Osoitimme lisäksi, että tämä yhteys korostui tutkittavien ikääntyessä, kertovat tiedotteessa päätutkijoina toimineet professori Juha Auvinen, tohtorikoulutettava Joona Tapio ja tutkijatohtori Ville Karhunen.

Tutkimuksessa havaittu matalamman hemoglobiinin mahdollinen terveyttä suojaava vaikutus liittyy elimistön lievään hapenpuutteeseen, ja sen seurauksena aktivoituvaan hapenpuutevasteeseen eli HIF-vasteeseen, jonka tutkimuksessa professori Peppi Karppisen ryhmä on kansainvälisesti tunnettua kärkeä.

Löydös vahvistaa käsitystä vasteen keskeisestä roolista elimistön energia-aineenvaihdunnan säätelyssä.

Tiedotteen mukaan keskeinen kysymys jatkossa onkin se, miten elimistön hapetustasoja voitaisiin halutessa alentaa niin, että saataisiin aikaan pysyvä matala-asteinen HIF-vasteen aktivaatio ja sitä kautta mahdollisesti suoja lihavuutta vastaan.

Karppisen mukaan hapenpuutevastetta aiheuttavia HIF-entsyymeitä voitaisiin mahdollisesti käyttää lihavuus- ja aineenvaihduntalääkkeinä ihmisillä, tiedotteessa todetaan..