Öinen pärinä polttaa päreet Havukoskella, Korsossa, Martinlaaksossa, Ruskeasannassa, Tikkurilassa... – "Eivätkö ajelijat tajua, kuinka kovan äänen he saavat aikaan?"

Ilmiö: Kaasuttelun äänet ja pakoputkien paukkuminen vievät yöunet.

– Kaksipyöräisistä lähtee todella kova ääni. Häiritsevää se on silloin, kun ajellaan edestakaisin yöaikaan, Martinlaaksossa suoran tien varrella asuva Ulla Jäske sanoo. Tiina Örn

Tiina Örn

Martinlaaksossa kuuluu liikenteen melua. On lentomelua, autojen ääniä ja kesäaikaan myös mopoista ja moottoripyöristä lähtevää ääntä. Martinlaaksolaista Keijo Koivulaa äänet eivät häiritse.

– Olen tottunut niihin. Ne äänet kuuluvat elävään kaupunginosaan, toteaa 25 vuotta Martinlaaksossa asunut Koivula.

Moni on hänen kanssaan eri mieltä. Vantaan Sanomiin on tullut useita yhteydenottoja, joissa kerrotaan nukkumisen estävästä melusta.

– Puolen yön jälkeen pärähtävät liikkeelle tuunatut autot ja viritetyt kaksipyöräiset. Niistä lähtevä tajuton meteli on katkonut satojen ihmisten yöunet koko kesän ajan, toteaa Viertolassa asuva Jari Honkanen.

Vastaavaa viestiä tulee Asolasta, Havukoskelta, Korsosta, Martinlaaksosta, Simonkylästä, Tikkurilasta.

Ulla Jäske asuu Martinlaaksossa. Hän on metelistä eri mieltä kuin Koivula.

Tajuton meteli on katkonut satojen ihmisten yöunet koko kesän ajan.

– Kaksipyöräisistä lähtee todella kova ääni. Häiritsevää se on silloin, kun ajellaan edestakaisin yöaikaan, Jäske sanoo.

Hän kertoo asuvansa pitkän suoran tien varrella.

– Siinä on välillä kiihdytysajoja. Mietin, eivätkö ajelijat tajua, kuinka kovan äänen he saavat aikaan ja miten paljon se häiritsee muita ihmisiä.

Melusta on virinnyt vilkas keskustelu myös Ruskeasannan puskaradio -ryhmässä Facebookissa. Keskustelua on käyty lähinnä kaksipyöräisten aiheuttamasta metelistä.

– Itse asun Simonkyläntien eli Ruskeasannan päätien varrella. Minusta on ihan ymmärrettävää, että nuoret ajavat mopoilla ryhmissäkin, mutta ongelmana ovat viritetyt mopot ja kevytmoottoripyörät ja se, että niillä jäädään rellestämään ja kaasuttelemaan varsinkin yöaikaan, keskustelun Facebookissa aloittanut Natalia Kylmä sanoo.

Jari Syrjälä asuu Tikkurilassa 14. kerroksessa. –Normaalisti liikenteen äänet eivät kuulu. Tänä kesänä olemme pitäneet parvekkeen ovea auki ja kiihdyttämisen äänet kuuluvat öisin. Tiina Örn

Poliisille ei ole tänä kesänä tullut tavallista enemmän ilmoituksia autojen, mopojen tai moottoripyörien aiheuttamasta melusta Vantaalla, komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisista toteaa.

– Ilmoitusten määrä on kesäaikaan vakio. Myös viritetyistä mopoista tulee säännöllisesti ilmoituksia.

Ojala pohtii, että melun häiritsevyys johtuu joka vuosi kuumista illoista ja öistä.

– Ihmisten on pakko nukkua ikkunat avoinna.

Moni melusta valittava korostaa, etteivät äänet häiritse päiväaikaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Anu Turunen ymmärtää, että öisin kaivataan hiljaisuutta. Häiriötön uni on terveyden kannalta tärkeää.

– Jos ympäristömelun aiheuttama häiriö on voimakasta ja pitkäkestoista, se saattaa johtaa terveyshaittaan. On esimerkiksi näyttöä siitä, että pitkäkestoinen altistuminen liikennemelulle on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen.

Turunen kuitenkin lisää, että melun kokeminen häiritseväksi on hyvin yksilöllistä ja tapauskohtaista.

– Kokemukseen vaikuttavat esimerkiksi äänen fysikaaliset ominaisuudet, kuten äänen voimakkuus, altistumistilanne ja toiset ovat melulle herkempiä kuin toiset. Kokemukseen vaikuttaa myös asenne äänilähdettä kohtaan.

Viertolalainen Honkanen on viestinyt yöllisestä meluongelmasta myös Vantaan kaupungille.

– Vantaan kaupunki vastaa sanomalla: soittakaa 112-hätänumeroon.

Yksikin moottori voi saada häiritsevän metelin aikaiseksi. Erityisen hyvin se kuuluu yöaikaan, jolloin muuta liikennettä ei juuri ole. Kuvituskuva. Tiina Örn

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut