Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että koronalle altistuneiden karanteeni lyhennetään nykyisestä 14 vuorokaudesta 10:een. Koronaan sairastuneiden eristysaikoihin ei esitetä muutosta.
Muutos tulee voimaan tänään maanantaina 2. elokuuta eikä se lyhennä jo alkaneita karanteeneja, ellei tartuntataudeista vastaava lääkäri toisin päätä. Karanteenin tarpeellisuudesta ja kestosta päättää lopulta aina tartuntatautilääkäri tapauskohtaisesti.
Vaikka karanteeniaika lyhenee 10 päivään, altistuneen tulee seurata oireiden ilmaantumista 14 päivää altistuksen alkamisesta. Jos oireita ilmaantuu, tulee testiin mennä välittömästi.
THL:n uuden ohjeen mukaan karanteenin voi purkaa, jos aikaisintaan 6 vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen. Tällöinkin päätöksen tekee lääkäri. Sairaanhoitopiirit ja kunnat voivat THL:n mukaan harkita itsenäisesti, miten laajasti ne mahdollistavat "exit-testauksen".
Muutokset koskevat myös altistuneita sote-alan työntekijöitä, mutta eivät sairaalapotilaita tai hoivakotien asukkaita laitosepidemioissa.
THL päätti muuttaa suositustaan, koska uuden tiedon mukaan lyhyempikin karanteeni riittää estämään tartuntojen leviämisen. Tieto on peräisin THL:n uusista mallinnuksista.
– Perusoikeuksia voi rajoittaa vain lakiin perustuen ja välttämättömistä syistä, sanotaan THL:n tiedotteessa.
Kaksi ryhmää on vapautettu kokonaan altistuksen jälkeisestä karanteenista jo toukokuussa voimaan tulleen ohjeen mukaan: täyden rokotussarjan saaneet tai koronainfektion sairastaneet. Sama suositus koskee myös niitä osittaisen rokotussuojan eli yhden rokoteannoksen saaneita, jotka ovat sairastaneet koronataudin.