HS: Leviämisalueilla sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaista valtaosalla ei ollut rokotusta – "Perustervekin voi joutua sairaalahoitoon ja huonoon kuntoon"

Rokote antaa suojaa koronalta, mutta myös täysin rokotettuja on ollut sairaalahoidossa. Minna Lyytinen

Koronan pahimmilla alueilla sairaalahoitoon joutuvia koronapotilaita yhdistävät samat asiat: he ovat nuorempia kuin aiemmin ja valtaosalla heistä ei ole ensimmäistäkään koronavirusrokotetta, kertoo Helsingin Sanomat.

Eniten koronatartuntoja todetaan nyt Husissa sekä Varsinais-Suomen (VSSHP) ja Pirkanmaan (PSHP) sairaanhoitopiireissä. Pääkaupunkiseutu, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa ovat epidemian leviämisvaiheessa.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) 24:stä sairaalahoitoa vaatineesta potilaasta 18 oli HS:n mukaan rokottamattomia. Yhdellä oli täysi rokotesarja ja viisi oli saanut yhden annoksen. Puolet potilaista oli alle 50-vuotiaita.

Pirkanmaalla kesä-heinäkuussa sairaalahoitoon joutuneista 30 koronapotilaasta 23 oli HS:n jutun mukaan rokottamattomia. Yksi rokoteannos on ollut viidellä ja täysi rokotussarja kahdella sairaalahoitoon joutuneella koronapotilaalla. 16 potilasta on ollut alle 40-vuotiaita.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) puolestaan on ollut viikon aikana potilaita on ollut yhteensä 15, joista 7 on ollut täysin rokottamattomia ja 4 on saanut täyden rokotussarjan. 9 potilasta on ollut alle 50-vuotiaita.

– Tässä on nähtävissä, että perustervekin voi joutua sairaalahoitoon ja huonoon kuntoon, sanoo infektioylilääkäri Esa Rintala HS:lle.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut