Tuska-festarin peruuntuminen antoi aikaa ideoinnille ja nyt teollisuusalueen parakkikylässä Hakkilassa tehdään taidetta yhdessä

Yhteisö: Alueella toimii musiikkiväkeä ja mikroyrittäjiä.

Jenni Kääriäisellä on työhuone Hakkilan parakki- ja konttikylässä, joka on nyt myös Hakkila Art Village. Johanna Erjonsalo
Armi Suojanen

Armi Suojanen

Lehtipuiden kätköissä teollisuusalueella Hakkilassa sijaitsee parakkikylä. Kuulostaa arkiselta, mutta heti alueelle tullessa huomaa, että tämä ei olekaan ihan mikä tahansa paikka.

Saapujaa tervehtivät kahdesta puretusta moottoripyörästä taiteillut eläinveistokset. Yhden ihmishahmoisen veistoksen päässä komeilevat sarvet. Ja jos olisi hämärää, saattaisi pihakettu vilahtaa jossain.

Syvemmälle parakkien ja merikonttien syliin astuessa taidetta alkaa näkyä joka paikassa. Tämä on varasto-, työ- ja bänditiloja vuokraavan Suomen Kotteria Oy:n parakkikylä ja keväästä lähtien myös Hakkila Art Village.

Taidekylä syntyy vähitellen ja yhteisöllisesti työpajoissa. Työpajoja lapsille ja aikuisille järjestää Shadow Room -yhdistys ja sen vetäjä Jenni Kääriäinen.

– Shadow Room toimii varjoissa. Haluamme olla katalysaattori ja kiihdyttäjä, Kääriäinen kuvaa.

Jenni Kääriäinen on yksi Hakkilan vuokralaisista ja metallimusiikkifestivaali Tuskan pääsuunnittelija, jonka tausta on start up -tapahtuma Slushissa.

Haaveena on, että voisimme pitää taidekierroksia.

Jenni Kääriäinen

Kääräisellä on ollut työhuone Hakkilassa vuodesta 2017 lähtien ja siellä on valmistettu muun muassa Tuskan somisteita ja lavasteita.

Kääriäinen on tehnyt myös ne sisääntulon jännät veistokset.

– Tuli opeteltua hitsaus, naurahtaa teatteritaiteen maisteri.

Hakkilan parakki- ja konttikylän vuokraisäntä, Suomen Kotteria Oy:n toimitusjohtaja Pentti Kotiaho innostui Jenni Kääriäisen Hakkila Art Villagen ideasta. Nyt taiteellisissa työpajoissa on maalattu kymmeniä kontteja. Johanna Erjonsalo

Hakkila Art Village sai alkunsa, kun koronapandemia peruutti Tuskan toistamiseen. Kääriäisellä oli luppoaikaa ja hänen ideamyllynsä jatkoi pyörimistä. Syntyi idea vähitellen syntyvästä taidekylästä, joka toteutettaisiin yhteisöllisesti.

Eikä Kotterian toimitusjohtajalla Pentti Kotiaholla ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin.

– Täällä on paljon pintaa. Antaa mennä.

Hakkila Art Village tuo taiteen ulos parakeista ja konteista, sillä monet bänditilatkin ovat kuin taidetta.

– Miksei sitä voisi olla ulkopuolellakin, Kotiaho sanoo.

Moottoripyörä muuttui Jenni Kääriäisen taiteeksi. Johanna Erjonsalo

Taiteella on myös se merkitys, että mitä enemmän omia tiloja arvostetaan, sitä paremmin niistä pidetään huolta.

– Paikat pysyvät kunnossa.

Alueella harrastetaan kiertotaloutta niin tunnollisesti, että Kotiahon mukaan oikeastaan vain sähkötarvikkeet tarvitsee ostaa uutena.

Kääriäisen toimiston katolla on vuokrattavia viljelylaatikoita, joissa kasvaa kukkia ja hyötykasveja.

– Ne auttavat sadevesien hallinnassa ja saamme myös ruokaa.

Ensimmäiseen aikuisten työpajaan tulivat Tampereen Platform 6 -nimisen start up -talon aktiivit kesäkuussa. He ovat tulossa pian uudelleen.

Talkoolaisia on käynyt myös muualta maasta ja lapsille on pidetty viisi isompaa työpajaa. Elokuun työpajat ovat jo täynnä.

Maalattavaa riittää, vaikka kymmeniä kontteja onkin jo saatu maalattua.

– Harvoin ihmiset muualla pääsevät maalaaman näin isoja kokonaisuuksia ammattilaisten kanssa, Kääriäinen tietää.

Työpajoihin osallistujat tulevat lähistöltä ja tutun tuttujen kautta. Art Village on pitänyt melko matalaa profiilia, mutta sana on kiirinyt.

Rivi kontteja on muuttunut vuorimaisemaksi Hakkila Art Villagessa. Projekti sai alkunsa kun alueen vuokralaiselle Jenni Kääriäiselle jäi joutoaikaa koronan takia peruuntuneen Tuskan järjestelyistä. Johanna Erjonsalo

Äskettäin Jokiniemeen muuttanut Kääriäinen on ihan mykkyrällä tyytyväisyydestä, että Tikkurila Oyj on lahjoittanut heille maaleja. Toiminta on vielä niin uutta, että minkäänlaisia avustuksia ei ole saatu tai ehditty hakea.

– Haaveena on, että voisimme pitää taidekierroksia, Kääriäinen sanoo.

Suomen Kotterian vuokrasopimus Hakkilan alueesta päättyy 2024, joten ainakin sinne saakka ympäristöönsä hyvinvointia säteilevä projekti jatkuu.

Parakkikylä

Taidetta ja työpaikkoja

Perheyritys Suomen Kotteria Oy:n parakki- ja merikonttikylä on perustettu 1989.

Se sijaitsee osoitteessa Hakintie 14.

Noin 6 000 neliön alueella toimii monenlaisia pien- ja mikroyrittäjiä, kuten puuseppiä, metallin työstäjiä ja taidemaalareita.

Parakit ja kontit soveltuvat töihin, joissa syntyy pölyä ja on palovaara.

Vuokratiloja on lähes 200. Yhtyeitä, muusikoita, musiikkituottajia ja muita alan harrastajia sekä ammattilaisia toimii noin 50–60 kontissa. Yhteensä muusikoita on alueella pitkälti yli sata.

Alueella toimii myös ammattilaisstudio.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut