Poikkeuksellisen suureksi kuvaillun 400 oppilaan paviljonkikoulun valmistuminen viivästyi Vantaalla, vaikka koulutyö alkoi jo – oppilailla ei ole ruokalaa ja tiloissa on monia puutteita, näin osapuolet kommentoivat

Iso osa Jokiniemen koulun oppilaista ja henkilökunnasta joutui aloittamaan syyslukukautensa puolivalmiissa väistökoulussa viime viikolla.

Heidän koulutyönsä alkoi Tikkurilan Urheilupuiston liepeille kesällä rakennetussa paviljonkikoulussa. Tiloista puuttuivat Vantaan Sanomien saaman tiedon mukaan muun muassa ruokala, kalusteita, toimiva it-laitteisto, ja lisäksi puolet tiloista oli keskeneräisiä.

Vantaan Sanomien mielipidesivulle kirjoittanut lukija hämmästeli myös, miksi koululaiset joutuivat puikkelehtimaan kouluun ohi työmaan raskaiden ajoneuvojen (VS 14.–15.8.)

Paviljonkikoulun urakoinnista vastaava Parmaco Oy:n projektipäällikkö Jarmo Vasankari selittää myöhästymistä ylikireäksi laaditulla aikataululla. Tiukka aikataulu oli Vasankarin mukaan myös urakan keväällä tilanneen Vantaan kaupungin tiedossa.

– Viidessä kuukaudessa piti suunnitella, hakea luvat ja valmistaa 4 000 neliön koulu, Vasankari kuvaa.

Hän sanoo, ettei ole mittavalla urallaan kohdannut näin tiukkaa aikataulua.

Projektipäällikkö Annika Varsio Vantaan kaupungin tilakeskuksesta myöntää aikataulun tiukkuuden ja projektin laajuuden. Varsion mukaan urakkaa päästiin toteuttamaan liian hitaasti, sillä päätös kilpailutuksesta tuli myöhäisessä vaiheessa.

– Viivästyksen syynä ovat monet tekijät, ja ehkä itsekin olisin voinut kiirehtiä enemmän. On valitettavaa koululaisille ja vanhemmille, että valmistuminen myöhästyi, Varsio sanoo.

Varsio kuitenkin huomauttaa, että Parmaco lupautui keväällä toteuttamaan urakan. Osapuolet joutuvat nyt neuvottelemaan sopimusrikkomuksista.

Vasankarin mukaan osa viiveistä on johtunut kaupungin toiminnasta.

Jokiniemen koulun rehtori Leena Kolho-Venäläinen sanoo, että koulussa on ollut ylimääräistä kuormitusta rakennustöiden viivästyttyä. Esimerkiksi ruokailu on järjestetty niissä tiloissa, jotka ovat olleet valmiina.

Annika Varsion mukaan koulun aloitus olisi voinut olla sujuvampi, jos muutto Jokiniemestä väistötiloihin olisi tehty vasta syyskuussa.

Kolho-Venäläinen sanoo, ettei sellainen ollut mahdollista. Mittavassa muutossa piti aikatauluttaa myös Jokiniemeen jääneiden alakoululaisten muutto Jokiniemessä vielä käyttöön jääneeseen koulurakennukseen.

– Muuttoaikataulusta sovittiin jo keväällä yhdessä, ja koulun aloitus piti organisoida sitä aikataulua noudattaen, rehtori sanoo.

Uuden paviljonkikoulun arvioidaan valmistuvan tällä viikolla lukuun ottamatta pihan asfaltointia. Jarmo Vasankarin mukaan asfaltointi pyritään tekemään mahdollisimman pian.

– Sitä ei voitu tehdä aiemmin, sillä se olisi viivästyttänyt koulun rakentamista lisää.

Paviljonkikoulu palvelee lähivuosina väistötiloina, kun lähialueen kouluja remontoidaan. Laadukkaasti varusteltu koulu on tarkoitettu 400 oppilaalle. Se on poikkeuksellisen suuri paviljonkikoulu.

Ensin koulua käyttävät Jokiniemen oppilaat ja henkilökunta. Sen jälkeen tiloihin on siirtymässä Simonkallion koulu, jonka peruskorjausta on suunniteltu vuosille 2025–2026.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut