Korona on koetellut mielenterveyttä – etenkin nämä ihmisryhmät ovat olleet lujilla

Mielenterveyteen liittyvät julkisen terveydenhoidon käynnit lisääntyivät 15-29-vuotiailla enemmän kuin tätä vanhemmilla työikäisillä. Agata Anttonen

Sirpa Repo

Mielenterveyteen liittyvät käynnit julkisessa terveydenhuollossa ovat olleet selvässä kasvussa korkea-asteen opiskelijoiden ja muiden saman ikäluokan edustajien keskuudessa syksystä 2020 lähtien. Myös toisen asteen opiskelijoilla mielenterveyteen liittyvät käynnit ovat nousseet kahden viime kevään aikana.

Nämä tiedot käyvät selville Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) Tilannehuoneen tänään julkaistusta raportista.

– Nuorten ja erityisesti korkea-asteen opiskelijoiden mielenterveyteen liittyvät käynnit sekä tiettyjen julkisen sektorin työntekijöiden diagnoosien määrät ovat selvässä kasvussa, sanoo tiedotteessa tutkimusryhmän johtaja Turun yliopiston terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen.

Tohtorikoulutettava Milla Hägg kertoo samassa tiedotteessa, että tuloksiin sisältyy jossakin määrin epävarmuutta, koska eri ammatit ja niissä toimivat ihmiset poikkeavat monin tavoin toisistaan.

– Raportti Koronapandemia ja mielenterveyserot eri sosioekonomisissa ryhmissä antaa kuitenkin osviittaa tapausten määrän noususta tietyillä, ehkä yllättävilläkin aloilla, Hägg jatkaa.

Mielenterveysdiagnoosien saaneiden osuus oli keväällä 2021 suurin julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehillä, yli 10 prosenttia. Tämän ammattiryhmän tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaaliturvaetuuksia koskeva päätöksenteko.

Mielenterveysdiagnoosin saaneiden lukumäärä ja sen kasvu edellisestä vuodesta olivat huomattavan suuria myös monilla palvelualojen työntekijöillä, esimerkiksi myyjillä ja kauppiailla, sekä hoitoalan työntekijöillä kuten lähihoitajilla.

Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska handelshögskolanin sekä Helsingin yliopiston perustama taloustieteen tutkijakoulu ja tutkimusyksikkö.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut