Urheilu: Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n pituushyppääjä Anne-Mari Lehtiö on lupaavan tuntuisessa iskussa ennen Kalevan kisoja. Lehtiö aikoo ponnistaa Tampereella SM-mitaleille.
Kesän 2020 kilpailukausi meni pituushyppääjä Anne-Mari Lehtiöltä jalkavaivojen vuoksi kokonaan sivu suun. Alkuvuodesta hän oli hypännyt halli-SM-kisoissa mestariksi, eli kaikki näytti lupaavalta.
– Vaivoja oli jo keväällä, ja kesällä tuli sitten vielä kantapääongelma, joka esti hyppäämisen kokonaan. Kaikki keinot olivat käytössä, että olisin pystynyt osallistumaan Kalevan kisoihin, mutta kolmisen viikkoa niitä ennen oli selvää, ettei siitä mitään tule. Kuukauden totaalinen lepo auttoi, ja syyskuussa pääsin jo pikkuhiljaa taas harjoittelemaan, Lehtiö selvittää.
– Kesä 2020 oli tietysti henkisesti raskas, kun olisin halunnut olla kisaamassa. Mutta ei siinä auttanut muu kuin kääntää katseet hallikauteen hyvissä ajoin.
Viime helmikuussa Lehtiö ponnisti halli-SM-kisoissa pronssille edellään vain Senni Salminen ja Taika Koilahti.
Kalevan kisojen lähtökohtia on naisten pituushypyn osalta hankala ennustaa. Kolmiloikkaan viime aikoina olympialaisten vuoksi panostaneen Salmisen osallistuminen kakkoslajiinsa on kysymysmerkki, samoin parhaiden seitsenottelijoidemme suunnitelmat.
Lehtiö oli Kalevan kisoissa hopealla sekä vuonna 2017 että 2019. Vuosina 2016 ja 2018 hän oli neljäs. Nyt olisi taas mitalin vuoro.
– Omaa ennätystä lähden joka tapauksessa Tampereelta hakemaan, ja tietysti mitalikin on mielessä.

Lehtiön ennätys, 635 senttiä, on neljän vuoden takaa.
– Se oli senhetkiseen kuntooni nähden aika maksimi suoritus. Kaksi vuotta sitten oli sellainen tuntuma, että olisin voinut hypätä vielä pidemmälle, mutta en saanut kisoissa kaikkea ulosmitattua. Nyt tuntuu taas siltä, että oma ennätys olisi mahdollinen.
Ringa Ropon 31 vuotta vanhoihin SE-lukemiin on matkaa tasan puoli metriä, mutta tämän päivän kansallinen kärki ei ole läheskään niin kaukana.
Lehtiötä pitkään valmentaneen Pekka Kelonurmen mukaan Lehtiön suurimmat puutteet ovat nopeuspuolella, vaikka suojatti viime keskiviikkona pyyhälsi 200 metrillä Eläintarhan kentällä Tähtikisassa erävoittoon. Aika oli kuitenkin suhteellisen vaatimaton, 25,57, joka on runsaat puoli sekuntia huonompi kuin Lehtiön ennätys.
– En ollut sitä kisaa varten erityisemmin treenannut. Siihen nähden aika oli ihan ok, toteaa Lehtiö, joka on kantanut KU-58:n värejä jo 17 vuotta eli niin kauan kuin on yleisurheilua harrastanut.
– Ensin harrastin tietysti kaikkia lajeja, mutta pituushyppy oli alusta asti kivoin laji, ja kun pärjäsin siinä parhaiten, siitä tuli päälajini.
Lehtiö aloitti kolme vuotta sitten terveystieteen opinnot Jyväskylän yliopistossa. Siihen asti Lehtiö oli käytännöllisesti katsoen koko ikänsä asunut Leppäkorvessa, missä hänen vanhempansa yhä asuvat.
– Ensi vuoden aikana on tarkoitus saada kandidaatin tutkinto suoritettua, ja siitä jatkan sitten maisteriopinnoilla. Varsinaiset urasuunnitelmat ovat vielä auki.
Kelonurmen ja Lehtiön valmennussuhde on nyt tietysti kesiä lukuun ottamatta suurimmaksi osaksi etätoimintaa.
– Pitkälti omatoimisesti ja yksin Jyväskylässä harjoittelen, 25-vuotias Lehtiö kertoo.
Kahdesti, 2015 ja 2017, hän ehti käydä nuorten EM-kisoissa. Molemmilla kerroilla tie tyssäsi karsintaan.
– Sekä kokemattomuutta että huonoa tuuria. Varsinkin jälkimmäisellä kerralla olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet finaaliin, mutta askelmerkin kanssa oli ongelmia.
Lehtiö uskoo, että hänellä on vielä monta kilpailuvuotta edessä, vaikka pituushyppy on jaloille raskas laji.
– Niin. Edellyttää tietysti, että pysyn ehjänä.
Naisten pituushypyn karsinta on Kalevan kisoissa perjantaina 27. elokuuta ja finaali sitä seuraavana päivänä. Ennen Kalevan kisoja Lehtiö osallistuu vielä Motonet GP -kisaan Lahdessa tämän viikon torstaina.
Lue myös:
Halliennätystään parantanut pituushyppääjä Anne-Mari Lehtiö puolustaa mestaruuttaan
Yleisurheilijat mitaleille SM-hallikisoissa – Uusimäki, Andersson ja Lehtiö nappasivat kultaa
Kenttäurheilijoiden valmennuspäällikkö ruoti yleisurheilukesää – valitsi kauden kolme komeettaa