Paula Norosen luoma Räkkärimarketin kassa ryhtyi tekemään true crime -podcasteja – "Tarja Kulho nousee esiin aina uudestaan kuin korsolainen vampyyri"

Minä allekirjoittanut olen kuullut, että minä olen ollut humalassa sekä pudonnut Franssilan kaivoon Toijalassa, mutta jyrkästi kumoan sen huhun.

Toijalassa 14.1.-28 Sulo Söger.

Toijalassa oli kiihdyttänyt ja ehkä vähän viihdyttänytkin laajalti levinnyt tieto, että joku olisi sunnuntaisena päivänä pudonnut kaivoon, mutta päässyt jollain konstin sieltä ylös. Jäi arvoitukseksi, kuka kaivoon mätkähti, mutta Sulo ainakin lehti-ilmoituksellaan halusi pestä oman maineensa huhuista puhtaaksi.

Vaan ehkä arvoitus selviää nyt, kun korsolainen suoraan puhuja ja elämän pienten yksityiskohtien tarkkasilmäinen havainnoitsija Tarja Kulho paneutuu outoon tapaukseen rikospodcastissaan Toijalalaisen kaivon tapaus.

Se on yksi seitsemästä selvittämättömästä tapahtumasta ja rikoksesta, joita Kulho 15–19 minuuttia kestävissä tallenteissa tutkailee rikospodcast-kurssilla hankkimillaan taidoilla.

Podcastit on tehty Ylellä, joka julkaisee ne maanantaina 23. elokuuta. Käsikirjoituksesta vastaa korsolaishahmon jo yli 20 vuotta sitten luonut ja silloisessa juontajantyössään Radiomafiassa maailmalle lahjoittanut kirjailija, huumorihenkisissä tv-paneeleissakin viihtyvä Paula Noronen. Norosen itsensä lisäksi rooleista voi tunnistaa tuttuja toimittajaääniä, kuten vaikkapa Radio Suomen Olga Ketosen.

Podcastien rinnalla julkaistaan myös testi.

– Sen avulla voit sadan prosentin tarkkuudella selvittää, kuka Korson voimahahmoista olet. Oletko rauhallinen Reijo Perniö, helposti tulistuva Kylmäkkö-Nadja vai Korson henkinen kuningatar Tarja Kulho, Noronen lupaa.

Norosen suhde kassarouvaansa on viime aikoina taas tiivistynyt, mistä merkkinä ovat viime ja tänä vuonna julkaistut Kulho-kirjat Räkkärimarketin kassa ja Lomalle lompsis (Tammi).

– Tarja Kulho nousee ikään kuin kuolleista esiin aina uudestaan. Hän on kuin korsolainen vampyyyri, Korson Draculatar, kirjailija luonnehtii hellästi.

Kulho puhuu asioista, joihin on helppo samaistua ja joista moni olisi valmis keskustelemaan pitkäänkin. Selvää sielunsisaruutta on ilmassa.

– Ajatellaan nyt vaikka margariinirasiassa olevia leivänmuruja. Ne ovat inhottavia, itse yritän aina välttää, ettei niitä tarttuisi veitseen ja menisi rasiaan. Eihän niitä kukaan halua leivälleen, Noronen pohtii.

– Mutta miten syvällisestä asiasta siinäkin loppujen lopuksi on kyse, toisten huomioon ottamisesta ja sellaisesta.

Kulho perehtyy podcasteissaan Yle historia Äkkilähtöjä menneisyyteen -instagramtilillä julkaistuihin, vuosien takaisiin selvittämättömiin omituisiin rikoksiin ja tapahtumiin.

– Rikospodcastit ovat nyt suosittuja, ja kun tarjoutui mahdollisuus saada sellainen Suomen johtavalta salapoliisilta, niin pakkohan tilaisuuteen oli tarttua, tuottaja Pertti Ylikojola Yleltä luotaa projektin syntyperusteita.

– Kulho kun tuntee kaikki, joten nyt oli mahdollisuus saada näihin selvittämättömiin tapauksiin vihdoinkin vastauksia. Samaan aikaan meille tarjottiin myös podcasteja, jossa olisi kerrottu Olof Palmen ja Kyllikki Saaren murhaajat, mutta ne saavat nyt kyllä odottaa.

Kulho liikkuu tapahtumiin liittyvissä paikoissa.

– Äänisuunnittelija Tuomas Vauhkonen on luonut aivan mahtavan äänimaailman, Noronen kehuu.

Kokonaisuudessa on käytetty myös paljon faktaa Ylen arkistoista.

– Se tuo mukaan ihan oikeaa ajankuvaa.

Tarja Kulhon rikospodcastit löytyvät Yle Areenasta ma 23.8. klo 5.01 alkaen. Kuka Korson räkkärimarketin hahmoista olet -testiin pääset tästä.

Lue myös:

Hei, Tarja Kulho -fanit! Korson Räkkärimarketin kassa on täällä taas, nyt kirjana

Paula Norosen luoma Supermarsu loikkaa kirjasta leffaan

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut