Asuminen: "Tupakkalainsäädäntö on aika veikeä. Se suojelee sinua tupakansavulta ravintolassa, mutta ei omassa kodissasi", sanoo vuokralaisten etujärjestön johtaja.
Saako parvekkeella tupakoida vai ei? Vastaus kysymykseen riippuu monessa talossa siitä, milloin vuokrasopimus on allekirjoitettu.
VAV:n taloissa parveketupakointi on kielletty kaikissa vuoden 2017 aikana ja sen jälkeen tehdyissä vuokrasopimuksissa. Sitä ennen allekirjoitetuissa sopimuksissa parveketupakointia ei kielletä.
Mikäli VAV:n talo on valmistunut ennen vuotta 2017, se on niin sanottu ”sekatalo” eli samassa talossa on voimassa sekä parveketupakoinnin sallivia että sen kieltäviä vuokrasopimuksia. On siis tavallista, ettei asukas saa tupakoida parvekkeella, mutta naapurilla on siihen lupa.
Samanlaisia ”sekataloja” on myös muun muassa Asuntosäätiöllä ja TA-asunnoilla.
– Tupakointi on kielletty asunnoissa, parvekkeella ja terasseilla kaikissa vuoden 2021 alusta alkaen tehdyissä uusissa asumisoikeus- ja vuokrasopimuksissamme, toteaa Asuntosäätiön viestintä- ja markkinointijohtaja Johanna Otranen.
Myös TA-Yhtiöiden isännöintijohtaja Olli-Pekka Piironen vahvistaa vanhempien sopimusten sallivan parveketupakoinnin.
Me suomalaiset olemme sääntöuskovaisia, odotamme kieltoa.
– Kyse on sopimusasiasta, emmekä voi yksipuolisesti muuttaa sopimusta siten, että parveketupakointi olisi kielletty. Asiasta tulee jonkin verran palautetta jatkuvasti. Palaute koskee tupakansavun aiheuttamia haittoja.
Vuokralaisten etujärjestöä johtavan Anne Viidan mukaan vastaava käytäntö koskee lähes kaikkia kunnallisia vuokrataloyhtiöitä. Parveketupakointi kielletään uusissa sopimuksissa, mutta vanhoihin kieltoa ei ole lisätty.
– Tupakkalain valmistelun aikoihin Vuokralaiset ry:n kanta oli, että tupakointi tulisi kieltää kaikissa kerros- ja rivitaloissa – asunnoissa, parvekkeilla ja piha-alueilla. Lain hyväksyneet kansanedustajat eivät olleet yhtä rohkeita kuin me, ja kielto ei mennyt lakiin.
Tupakansavu saattaa kulkeutua asuntoon naapurihuoneistoista, pihalta tai talon muilta parvekkeilta.
– Tupakkalainsäädäntö on aika veikeä. Se suojelee sinua tupakansavulta ravintolassa, mutta ei omassa kodissasi, toiminnanjohtaja Viita sanoo.
Vantaan Sanomiin yhteyttä ottaneen, Länsi-Vantaalla asuvan pariskunnan asuntoon tupakansavua kulkeutuu alakerran parvekkeilta. Asunto on ylimmässä kerroksessa. Naapureiden huomioimiseen kannustavat taloyhtiön viestit tehoavat hetken, kunnes ne unohdetaan ja sama meno jatkuu.
Pariskunta ihmettelee erityisesti sitä, että parveketupruttelu kielletään osalta asukkaista, mutta osalle se sallitaan.
Viita muistuttaa, että vastaavia epäyhdenmukaisuuksia on muitakin.
– Samassa kunnallisessa vuokratalossakin vuokra voi olla eri, vaikka asunto olisi täsmälleen samanlainen. Vuokraan vaikuttaa se, koska vuokrasopimus on tehty ja mahdollinen jyvitys.
Uusissa kohteissa ja vanhoihin kohteisiin tehtävissä uusissa vuokrasopimuksissa tupakointi kielletään monessa yhtiössä. Viita pohtii, mihin se saattaa johtaa.
– Onko niin, että jatkossa esimerkiksi valtion rahoittamassa asuntokannassa tupakoimattomuudesta tulee asukasvalintaperuste? Jos et sitoudu olemaan tupakoimatta asunnossa, parvekkeella ja pihalla, et saa asuntoa tuetusta asuntokannasta.
Säännöt ja lait ovat yksi tie. Vuokralaisia edustava Viita toivoo, että olisi myös toinen tie: keskustelu ja neuvottelu.
– Me suomalaiset olemme sääntöuskovaisia, odotamme kieltoa. Vaihtoehtona olisi myös se, että kaikki ottaisivat naapurin huomioon. Olisi huomaavaisuutta ja toisaalta suvaitsevaisuutta.
Viita antaa esimerkin:
– Parvekkeella tupakoivalle naapurille voisi ehdottaa, että me tuuletamme ennen iltakahdeksaa ja sopiiko, että sinä käyt tupakalla vasta sen jälkeen.