Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronatartuntojen jäljitys laahaa jopa 2 viikkoa jäljessä Vantaalla, ja ylilääkäri ehdottaa nyt muutosta – "Nykyisillä tapausmäärillä jäljitys on tehotonta"

Koronatartuntojen kääntyminen lievään laskuun herättää varovaista optimismia Vantaalla.

Tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Kirsi Valtonen Vantaalta kertoo, että uusia koronatartuntoja todettiin viime viikolla arkisin 70–80 päivässä, kun toissa viikolla luku oli noin sata.

– Viikonloppuisin tartuntoja rekisteröitiin viime viikolla 30–40 päivässä, kun edellisviikolla määrä oli 50.

Myös koko Suomen tartuntamäärät näyttäisivät kääntyneen hienoiseen laskuun. Maanantaina uusia tartuntoja rekisteröitiin viikonlopun jäljiltä 371.

Pienestä laskusta huolimatta, tartuntaluvut ovat Kirsi Valtosen mukaan edelleen niin suuria, että tartuntojen jäljitystyö on pahasti ruuhkautunut. Vantaalla jäljitetään parhaillaan kahden viikon takaisia altistusketjuja.

– Tartuntoja on niin paljon, että jäljitys alkaa olla tehotonta, Valtonen sanoo.

Valtosen mukaan Suomessa olisi syytä harkita jäljittämisstrategian muutosta. Jäljityksessä kannattaisi keskittyä tartunnan saaneen henkilön lähipiirin, eli perheen ja ystävien tavoittamiseen.

– Käytäntö on osoittanut, että laajemmat tartuntaketjut esimerkiksi kouluissa tai työpaikoilla rakennustyömaita lukuun ottamatta ovat harvinaisia. Useimmiten tartunnat ovat peräisin lähipiiristä, ja jäljityksessä olisi siksi tärkeintä keskittyä tartunnan saaneen lähipiiriin kontaktointiin ja karanteeniin asettamiseen, Valtonen sanoo.

Hän muistuttaa, että tartunnanjäljitys sitoo paljon terveydenhuollon resursseja.

– Mutta nykyisillä tapausmäärillä se on nykylaajuudessaan muuttunut tehottomaksi.

Jäljityksen kohdentaminen suurimman riskin altistuneisiin, eli tartunnan saaneen lähipiiriin, edellyttää kansallisen tason linjausta.

Kunnat eivät voi muutoksesta siis itse päättää.

Tartuntoja saavat nyt etenkin nuoret. Se näkyy myös Vantaan kouluissa, joissa karanteenien määrä on kasvanut merkittävästi.

Valtosen mukaan altistustapauksia on kouluissa parin viikon aikana tullut jo kuutisenkymmentä.

– Kouluissa havaittuihin tartuntoihin liittyy kuitenkin vain muutama tartuntaketjuepäily. Niissäkin on mahdollista, että tartunta on peräsin lähipiiristä, Valtonen sanoo.

Lue myös: Vantaan terveyspomolta vetoomus alle 44-vuotiaille – koronarokotukseen voi mennä ilman ajanvarausta