Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansalaisaloite haluaa kieltää vähemmistöjen eheytyshoidot – keräsi eduskuntaan tarvittavat nimet vain 4 viikossa

Ehjänä syntynyt – loppu ”eheytyshoidoille” -kansalaisaloite on kerännyt yli 50 000 kannatusilmoitusta. Tämän rajan ylittäneet aloitteet etenevät eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteen tavoitteena on kieltää hoidot, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen niin kutsuttuun ”eheyttämiseen”, eli muuttamiseen siten, että henkilöistä saadaan cissukupuolisia heteroita.

Eheytyshoidoilla ja -terapioilla tarkoitetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtääviä hoitomuotoja.

Aloitteessa kirjoitetaan, että eheytyshoidot ovat perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien vastaisia. Kansalaisaloite edellyttää, että eduskunta ryhtyy toimeen suomalaisten ja muiden Suomessa asuvien ihmisoikeuksien turvaamiseksi kriminalisoimalla tällaiset hoidot.

Heinäkuun 19. päivälle päivätyssä aloitteessa todetaan, että eheytyshoidot olisi kiellettävä kokonaan, eikä vain tiettyjen ihmisryhmien kohdalta.

Aloitteen tavoitteena ei ole ns. sielunhoidon tai muun uskonnonvapauden harjoittamisen kieltäminen, niin kauan kuin se ei muutu perusoikeuksia ja terveyttä loukkaavaksi “eheyttämiseksi”.

Tavoitteena on, että vähemmistön seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä edustavalla henkilöllä olisi aiempaa paremmat mahdollisuudet toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan yhtä aikaa sekä seksuaali- tai sukupuoli-identiteettinsä että uskonnollisen vakaumuksensa osalta.

Kansalaisaloitteen voi tehdä äänioikeutettu Suomen kansalainen. Kansalaisaloitteella ehdotetaan uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai olemassa olevan kumoamista.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Aloitteen voi tehdä oikeusministeriön ylläpitämässä kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa Siellä voi myös kannattaa palvelussa avoinna olevia aloitteita.

Palvelun käyttö on maksutonta.