Tuttuja vantaalaispäättäjiä valittiin avainpaikoille

Kokoomuslainen Sari Multala jatkaa Vantaan kaupunginhallituksen johdossa. Johanna Erjonsalo

Vantaan uuden kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatti Antti Lindtman. Toimi on neljättä kauttaan valtuustossa vaikuttavalle Lindtmanille tuttu. Hän on johtanut Vantaan valtuustoa vuodesta 2009.

Kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kolmannen kauden kokoomusvaltuutettu Lauri Kaira. Toisen varapuheenjohtajan paikan sai perussuomalaisia edustava, Vantaan valtuustossa ensimmäistä kauttaan vaikuttava Erika Veltheim.

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkaa kokoomusvaltuutettu Sari Multala. Hän on johtanut kaupunginhallitusta vuodesta 2017. Multala on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu.

Myös kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa viime valtuustokaudelta tuttu sosialidemokraatti Säde Tahvanainen. Tahvanaiselle nyt alkanut valtuustokausi on kolmas.

Toiseksi varapuheenjohtajakseen Vantaan kaupunginhallitus sai perussuomalaisen Mika Niikon, joka on vaikuttanut Vantaan kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2008.

Valinnat tehtiin kesäkuun kuntavaaleissa valitun valtuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantai-iltana.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut