Keväällä annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös ja menneen kesän helteet lisäsivät entisestään keskustelua ilmalämpöpumpuista taloyhtiössä.
Kiinteistöliitto Uusimaa haluaa muistuttaa, ettei ilmalämpöpumpun asentaminen ole mahdollista kaikissa taloyhtiössä.
– Osakkaiden oikeudesta asentaa ilmalämpöpumppu liikkuu jonkin verran virheellistä ja yksinkertaistettua tietoa, toteaa lakimies, varatuomari Niklas Lindberg Kiinteistöliitto Uusimaasta.
Hän avaa seuraavassa asian juridista puolta lukijoille:
Ennakkopäätöksessä osakkaalla oli oikeus sijoittaa ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö huoneistoon kuuluvalle parvekkeelle. Aiemmin vakiintuneen tulkinnan mukaan läpivientien tekeminen ulkoseinään merkitsi aina sitä, että muutostyö ulottuu huoneiston ulkopuolelle. Huoneiston ulkopuolisiin muutostöihin vaaditaan lain mukaan taloyhtiön lupa.
Ennakkopäätöksessä läpivienti huoneistoparvekkeelle tulkittiin huoneiston sisäpuoliseksi muutostyöksi, eikä yhtiöllä siten ollut automaattista oikeutta kieltää ilmalämpöpumpun asentamista.
Lakimies Lindberg haluaa muistuttaa, että ennakkopäätöksessä todetaan kuitenkin myös, että muutostyöoikeus ei edelleenkään ole ehdoton.
Asia on aina ratkaistava tapauskohtaisesti sen perusteella, aiheutuuko ilmalämpöpumpun asennuksesta haittaa yhtiölle tai muille osakkaille. Puhelinneuvonnassamme kuuluu paljon virhetulkintoja siitä, että oikeus asentaa ilmalämpöpumppu huoneistoparvekkeelle on itsestäänselvyys, jatkaa Lindberg.
Osakkeenomistajalla on muutostyöoikeus osakashallinnassa olevissa tiloissa. Huoneistoon kuuluva parveke on lähtökohtaisesti osakkeenomistajan hallinnassa. Parvekkeella osakkeenomistajan muutostyöoikeus on kuitenkin suppeampi kuin huoneistossa muutoin.
Lindberg muistuttaa, että osakkaan on aina tehtävä etukäteen kirjallinen ilmoitus ilmalämpöpumpun asentamisesta isännöitsijälle tai hallitukselle.
Yhtiöllä on edelleen mahdollisuus kieltää asennus, mutta kokonaan kieltäminen on viimeinen vaihtoehto. Asennus huoneistoparvekkeelle voidaan kieltää, jos muutostyötä ei ole ehtoja asettamallakaan mahdollista tehdä ilman, että siitä aiheutuu yhtiölle tai toiselle osakkaalle kohtuutonta haittaa osakkaan siitä saamaan hyötyyn nähden.
Tekniset seikat, kuten esimerkiksi läpivientien tekeminen ulkoseinärakenteeseen haittaa ja vahinkoja aiheuttamatta sekä kondenssivesien hallinta, ovat arvioinnin pohjalla.
Parvekkeettomien huoneistojen osakkaat tarvitsevat edelleen taloyhtiön luvan ilmalämpöpumpun asentamiseen, sillä muutostyö ulottuu tällöin yleensä huoneiston ulkopuolelle.
Lue myös: Ilmalämpöpumpuista uusi linjaus – taloyhtiön osakas voitti 5 vuotta kestäneen oikeusriidan