Ruuan verkkokaupassa otetaan uusi edistysaskel, kun Jumbon K-Citymarket ja Prisma avaavat tällä viikolla yhteisen noutopisteen kauppakeskuksen parkkitiloihin.
Hypermarketeissa odotetaan, että noutopiste palvelee aluksi etenkin työmatkalaisia.
– Tähän asti olemme toimittaneet verkkokaupasta ruuat kotiovelle. Moni kuitenkin toivoo, että ruuat voi hakea joustavasti itselle sopivaan aikaan. Kehä III:lla kulkee valtava liikennemäärä, ja siitä on nopea asioida noutopisteellä, sanoo Jumbon K-Citymarketin kauppias Sami Hertell.
S-ryhmän kehitysjohtaja Jukka Ranua sanoo, että kilpailevilla ketjuilla ei ole aiemmin ollut vastaavaa yhteistyötä. Jumbossa yhteistyön taustalla oli kauppakeskuksen toive yhdestä noutopisteestä. Ranua arvioi, että yhteinen noutopiste hyödyttää molempia.
– Ennen muuta se on asiakkaiden etu, sillä ruuat saa nopeasti suoraan takakonttiin.
Noutopiste toimi i parkkitasolla P3, Vantaanportinkadun puolella sijaitsevassa entisessä ”pullotalossa”. Paikka vapautui käyttöön, sillä palautuspullojen varastointi ei vie enää niin paljon tilaa kuin aiemmin.
Piste palvelee aluksi arkisin ja lauantaisin. Syksyn aikana toiminta muuttuu ympärivuorokautiseksi, kun tilaan valmistuvat noutolokerikot.
24/7-aukiolon myötä palvelu houkuttanee esimerkiksi lentomatkustajia.
– Silloin perhe voi tehdä ruokatilauksen verkossa vaikkapa Teneriffalta ja noutaa sen kotimatkalla, sanoo Hertell.
Noutopisteen käyttäjäystävällisyyteen on panostettu. Tilauksen saa mukaan jopa muutamassa minuutissa. Asiakkaan ei tarvitse poistua autosta, vaan riittää että ilmoittaa saapuneensa parkkitilaan. Tämän jälkeen henkilökunta tuo tilauksen autolle.
Ruuat tilataan S- ja K-ryhmän omien verkkoruokakauppapalveluiden kautta.
Ruuan verkkokauppa on Suomessa kasvanut etenkin koronan myötä, ja myös ulkomaiset yritykset mielivät apajille. Kesällä norjalainen Oda-ilmoitti, että se alkaa toimittaa ruokaa kotiinkuljetuksina Suomessa. Myös verkkojätti Amazon kertoi viime keväänä investoivansa lisää Pohjoismaihin ja Suomeen.
Jukka Ranua sanoo, että kilpailutilannetta seurataan, ja S-ryhmässä siihen vastataan omien vahvuuksien pohjalta: valikoiman laajuudella, hinnoilla ja palveluiden monipuolisuudella.
– Ruuan verkkokaupan myynti kasvoi alkuvuonna 100 prosenttia. Myynti vastaa jo usean hypermarketin myyntiä.
Sami Hertell sanoo niin ikään, että kilpailuun vastataan panostamalla muun muassa valikoiman tuoreuteen ja kokoon.
Sekä Prisman että K-Citymarketin valikoimassa on kymmeniä tuhansia elintarvikkeita.
Myös asiakaspalvelun on oltava kunnossa. Jumbossa uusi noutopiste kykenee palvelemaan satoja asiakaskäyntejä päivässä.
– Meillä uutta henkilöstöä rekrytoidaan elintarvikkeiden keräilyyn ensi vaiheessa 8–10 henkilöä, sanoo Hertell.
Prismassa uutta henkilöstöä palkataan vaiheittain, aluksi 10–15, arvioi Jukka Ranua.
Noutopisteen on määrä avautua tällä viikolla. Jukka Ranuan mukaan tilat ovat valmiit käyttöön, mutta lopullinen lupa viranomaisilta vielä tarvitaan.