Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaikkien petrattava käyttäytymistään suojatiellä

Poliisin tiistaisessa teemavalvonnassa valvottiin tehostetusti suojateiden turvallisuutta. Erityisesti seurattiin suojatiesääntöjen noudattamista.

Tuolloin pääosin valvottiin, miten ajoneuvojen kuljettajat käyttäytyvät suojateillä.

– Poliisi joutui päivän aikana puuttumaan kaikkien tienkäyttäjäryhmien toimintaan, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo tiedotteessa.

Eniten seuraamuksia, 64 kappaletta, annettiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille, koska he eivät antaneet jalankulkijoille esteetöntä kulkua. Viime kevään vastaavassa valvonnassa niitä annettiin 85.

Autoilijoille annettiin lisäksi yhteensä 66 liikennevirhemaksua ja sakkoa muista suojatiesääntöjen rikkomisista. Viime valvonnassa niiden määrä oli 44. Sakkoa voi saada esimerkiksi siitä, että ei pysähdy suojatien eteen, vaikka viereisellä kaistalla ollut ajoneuvo on näin tehnyt.

Polkupyöräilijöille ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajille annettiin 35 huomautusta ja viisi liikennevirhemaksua suojatiesääntöjen laiminlyönneistä. Viime keväänä vastaavat luvut olivat 57 ja kuusi.

Jalankulkijat syyllistyivät tämän viikon valvonnan aikana huomautuksen arvoisesti päin punaista valoa kävelemiseen 16 kertaa.

Poliisi järjestää uuden vastaavan teemapäivän vielä myöhemmin syksyllä. Päivillä pyritään edistämään suojattomien tienkäyttäjien liikenneturvallisuutta.