Lapset ja nuoret ovat kärsineet eniten koronan aiheuttamasta poikkeustilasta Vantaalla – "Myös perheväkivalta on raaistunut"

Ritva Viljasen mukaan lapsiin ja nuoriin pitää koronan jälkihoidossa panostaa, jotta 1990-luvun laman laiminlyönnit eivät toistu. Päivi Tuovinen

Mikko Välimaa

Vantaan kaupunki aikoo osoittaa lähivuosina 18 miljoonaa euroa koronaepidemian yhteiskunnalliseen jälkihoitoon. Kaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan valtaosa rahoista käytetään lasten ja nuorten palveluihin niin sosiaali- ja terveystoimessa kuin kasvatus- ja opetustoimessa.

Rahoilla toteutetaan 40 erilaista toimenpidettä vuosina 2021–23.

– Painopisteenä ovat lapset ja nuoret, joiden elämään koronarajoitukset ovat vaikuttaneet kaikkein eniten, Viljanen sanoi kaupungin infotilaisuudessa keskiviikkona.

Tilaisuudessa Viljanen esitteli lyhyesti toipumissuunnitelmaksi nimettyä pakettia, joka on kaupunginhallituksen käsittelyssä ensi maanantaina. Paketin koko nousee 18 miljoonaa euroa suuremmaksi, sillä rahaa on tulossa myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Viljasen mukaan Vantaa on edelläkävijä, kun koronan haittoja pyritään korjaamaan. Avuntarpeita on selvitetty keväästä 2020 lähtien.

– Emme saa toistaa virheitä, joita tehtiin 1990-luvun laman jälkeen, kun tukipalveluja laiminlyötiin, Viljanen sanoi.

Korona on runnellut vantaalaisia ja Vantaan taloutta pahemmin kuin monia muita kuntia. 11 prosenttia Suomen koronatartunnoista on ollut Vantaalla.

Koronarajoitusten takia työttömiä on edelleen 10 000 enemmän kuin ennen epidemiaa. Koronaan kuolleita oli keskiviikkona tilastoitu Vantaalla 104. Kuolleet ovat olleet keski-iältään 82 vuotta.

Lasten ja nuorten kohdalla vaikutukset ovat näkyneet muun muassa koulunkäyntiongelmina, ja myös perheväkivalta on Viljasen mukaan raaistunut.

Koronatartuntojen määrä on viime päivinä kääntynyt Vantaalla laskuun, mutta tartuntamäärät ovat yhä korkealla. Päiväkohtaisia tartuntoja on keskimäärin 39.

Viljasen mukaan tartuntoja on nyt etenkin nuorilla aikuisilla. Hän vetosi voimakkaasti 18–35-vuotiaisiin, jotta nämä ottaisivat tarjolla olevan koronarokotteen.

Alle 35-vuotiailla rokotekattavuus on selvästi keskimääräistä alempi, mutta vanhemmissa ikäryhmissä se alkaa olla jo hyvä.

Kaupunginjohtaja arvioi, että nuorilla aikuisilla on rokotelaiskuutta.

– Rokotepaikkoja on tarjolla hyvin, Viljanen muistutti.

Pahasti takkuavan koronatartuntajäljityksen tehostamiseksi Viljanen lähetti kipakat terveiset sosiaali- ja terveysministeriölle (STM).

Kaupunginjohtajan mukaan on STM:n vastuulla linjata strategisista muutoksista, joilla jäljitystä voidaan tehostaa. Kunnat eivät voi itsenäisesti näin merkittäviä linjauksia tehdä.

Koronatartuntojen lähteistä saadaan selvitettyä Vantaalla nyt vain 23 prosenttia.

Lue myös: Ritva Viljanen jyrähti koronajäljityksen ongelmista – "STM:n pitää kantaa tässä vastuuta"

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut