Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hurja luku: Työttömien määrä on Uudellamaalla yli 40 000 suurempi kuin ennen koronaa – isoissa kaupungeissa työttömyys kasvoi kesällä samaan aikaan yritykset kertovat huutavasta työvoimapulasta

Samaan aikaan, kun yritykset ja useat julkisen sektorin toimialat kertovat jopa huutavasta työvoimapulasta, on työttömien määrä pysynyt sitkeästi korkeana.

Yksistään Uudellamaalla työttömiä on tällä hetkellä kymmeniä tuhansia enemmän kuin ennen koronakriisin puhkeamista.

Tuoreimmat työttömyysluvut ovat heinäkuulta, jolloin Uudellamaalla oli ely-keskuksen mittauksen mukaan noin 114 800 työtöntä työnhakijaa. Uudenmaan työttömyystilanne paheni jopa kesän aikana, sillä kesäkuussa työttömiä oli elyn mukaan noin 2 000 vähemmän.

Ennen koronakriisin puhkeamista vuoden 2019 lopulla työttömien työnhakijoiden määrä ehti painua Uudellamaalla 60 000–70 000:een. Esimerkiksi joulukuussa 2019 työtä vailla oli elyn mukaan vajaat 72 600 uusmaalaista ja lokakuussa reilut 66 800.

Vuoden 2019 loppuun verrattuna työttömien määrä on nyt siis jopa 42 000–48 000 suurempi.

Pahiten työttömyys rassaa tällä hetkellä Vantaata, jossa työttömien osuus oli heinäkuussa 15 prosenttia. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen totesi keskiviikkona pidetyssä infotilaisuudessa, että koronakriisi on koetellut Vantaata pahemmin kuin muita kaupunkeja. Työttömiä on Vantaalla nyt jopa 10 000 enemmän kuin ennen koronakriisin alkamista.

Myös muissa suurissa kaupungeissa työttömyys on suurta.

Helsingissä työttömien osuus oli heinäkuussa elyn mukaan 14,2 prosenttia ja Espoossa 12 prosenttia työvoimasta.

Työtä vailla oli Helsingissä heinäkuussa yli 50 000 ihmistä, mikä oli noin 500 enemmän kuin kesäkuussa.

Vantaalla työttömiä oli heinäkuussa 19 000 ja Espoossa liki 18 000. Molemmissa kaupungeissa työttömien määrä kasvoi kesäkuusta sadoilla.

Kauniaisissa työttömyysaste oli heinäkuussa 8,8 ja Kirkkonummella 9,7. Työttömänä oli liki 400 kauniaislaista ja vajaat 2 000 kirkkonummelaista.

Pienin työttömyysaste Uudellamaalla oli elyn mukaan Siuntiossa, Inkoossa, Pornaisissa ja Mäntsälässä, joissa osuus liikkui kahdeksan prosentin molemmin puolin.

Työttömyyden rinnalla Suomea vaivaa yritysten mukaan kova työvoimapula.

Keskuskauppakamari kertoi torstaina, että liki 75 prosenttia yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. 1 300 yritykselle tehdyn kyselyn mukaan työvoimapula rajoittaa yritysten kasvua ja liiketoimintaa.

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen sanoo tiedotteessa, että tilanne on heikentynyt merkittävästi vuoden takaisesta, jolloin noin 50 prosenttia yrityksistä ilmoitti kärsivänsä osaavan työvoiman pulasta.

Valtosen mukaan työvoimapula ei ole hetkellinen vaan paheneva ilmiö.

Työntekijöitä tarvitaan etenkin kaupan, palveluiden, hallinnon ja oikeustieteiden aloille sekä it- ja tekniikka-aloille.

Työvoimapulasta ovat kertoneet kesän aikana myös muun muassa ravintola- ja hoitoala.