Jos oikeusministeriön työryhmän mietintö etenee ilman muutoksia, uhkaa kuluttajia häiritsevä puhelinmyynti jäädä kokonaan vaille uudistuksia.
– On kuluttajien etujen vastaista olla kiristämättä puhelinmyynnin sääntelyä, koska valtaosa kuluttajista kokee puhelinmyynnin yksityisyyttään häiritsevänä, painottaa tiedotteessa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.
Kuluttajaliitto varoittaa, että mietintö ei sisällä ensisijaisia toimenpiteitä rajoittaa puhelinmyyntiä millään tavalla.
Kuluttajaliitto ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto jättivät työryhmän mietintöön eriävän mielipiteen.
– Kuluttajien tahto on selvä. He eivät halua vastaanottaa myyntiyrityksiä puhelimitse, Beurling-Pomoell toteaa.
Väitettä tukevat muun muassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä Kuluttajaliiton selvitykset. Myös suuri osa elokuun lopussa päättyneen lausuntokierroksen lausunnonantajista puoltaa kiristysten tarvetta.
Valtaosa kuluttajista kokee puhelinmyynnin yksityisyyttään häiritsevänä.
Kuluttajaliiton viime lokakuussa tekemän kyselyn mukaan 56 prosenttia vastaajista kertoi puhelinmyynnin olleen häiritsevää. Vastaajista 33 prosenttia oli kieltänyt suoramarkkinoinnin. Heistä yli puolet kertoi, ettei kielto toimi käytännössä.
Liiton näkemyksen mukaan puhelinmyyntiä koskien tulisi ensisijaisesti ottaa käyttöön niin sanottu opt-in -malli. Siinä puhelinmyyntiä saisi lain mukaan kohdistaa vain ennakkohyväksynnän antaneille kuluttajille.
Toissijaisesti liitto kannattaa nykyisen niin sanotun opt-out -mallin eli markkinointikieltorekisterin viemistä viranomaisen ylläpitämäksi. Sen lisäksi tulisi selvittää prefiksin käyttöönottoa. Prefiksin avulla kuluttajan on mahdollista tunnistaa puhelinmyyjä puhelimen näytöltä jo ennen puheluun vastaamista.
Mietinnössä toissijaisesti ehdotettu kirjallinen vahvistus on kannatettava parannus nykyiseen tilanteeseen, muttei keinona vielä yksin riittävä. Kirjallisen vahvistuksen yhteyteen tulisi säätää erikseen myös harkinta-ajasta, jolloin kuluttajan olisi tosiasiallisesti mahdollista harkita tarjousta ja verrata tuotetta muihin vastaaviin.
Kuluttajaliiton mukaan työryhmän mietinnössä esitetty lopputulos on selkeästi vastoin hallitusohjelmakirjausta, jossa todetaan, että puhelin- ja kotimyyntiä rajoitetaan ja säädellään tiukemmin kuluttajan suojaksi.
– Kuluttajien edustajana vetoamme oikeusministeri Anna-Maja Henrikssoniin, jotta sääntelyesityksen virkamiesvalmistelussa kuluttajannäkökulmaa vahvistetaan tuntuvasti ja hallitusohjelman hengen mukaisesti, toteaa pääsihteeri Beurling-Pomoell.
Oikeusministeriön asettaman työryhmän työ puhelin- ja kotimyynnin sääntelyn uudistustarpeiden parissa on päättynyt kesällä. Aiheesta järjestettiin elokuussa päättynyt lausuntokierros.
Tämän jälkeen valmistelua jatketaan oikeusministeriössä. Alustavan aikataulun mukaan asia on tarkoitus esitellä eduskunnalle vielä tämän vuoden puolella.