Ikäihmisille on postitse lähetetty markkinointikirjeitä, joissa tuotetta markkinoidaan harhaanjohtavin ja perustelemattomin väittein. Kuuloliitto kertoo, että kirjeissä myytävän tuotteen, ”Ultrafonisen kuulovahvistimen” kirjoitetaan olevan monin verroin tavallista kuulokojetta parempi.
– Oikea kuulokoje säädetään ja sovitetaan aina yksilöllisesti henkilön kuulovamman mukaan. Kuulokojeita on myös olemassa lukuisia erilaisia, eikä yksi kojemalli automaattisesti sovi kaikille, sanoo tiedotteessa Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen.
Markkinointikirjeissä myydään halvahkoa kuulovahvistinta, joka ei ole ominaisuuksiltaan kuulokojeen veroinen. Se voi lisäksi vaarantaa jäljellä olevan kuulon. Eurooppalaisen audiologien keskusjärjestön selvityksessä todetaan, että kuulovahvistinten liian voimakas vahvistusteho aiheuttaa käyttäjille kuulovammariskin.
Kirjeessä kerrotaan kojeen lisälaitteineen olevan erikoistarjouksessa. Paketin hinnaksi ilmoitetaan 119 euroa.
Kaijanen sanoo, että halvan hinnan pitäisi soittaa hälytyskelloja.
– Kuulokojeiden hinnat ovat huomattavasti korkeampia. Ne myös kompensoivat kuulonlaskua kuulovahvistimia paremmin. Kuulokojeet kuuluu useimmiten saada maksutta julkisesta terveydenhuollosta tai halutessaan ne voi hankkia myös suoraan kuuloalan liikkeistä.
Mainoksessa puhutaan professorista, jota todellisuudessa ei ole olemassa.
Kuuloliiton tiedotteessa kerrotaan, että mainoksessa puhutaan professori Matti Kallialasta, jota todellisuudessa ei ole olemassa.
Kirjeessä viitataan myös tutkimuksiin, joiden perusteella tuotteen teho olisi todettu. Tosiasiassa kirjeessä esitetyt luvut ja prosentit eivät liiton mukaan perustu minkäänlaiseen tutkittuun tietoon.
Saman tyyppisiä myyntikampanjoita on tullut Kuuloliiton tietoon ennenkin. Vastikään internetissä on markkinoitu harhaanjohtavasti esimerkiksi kuuloa parantavaa korvasuihketta. Sen tehosta ei ole olemassa näyttöä.
– Mainoksissa pyritään vetoamaan tunteisiin ja tarjotaan ongelmaan helppo ja edullinen ratkaisu, toiminnanjohtaja Kaijanen sanoo.
Tuotteiden harhaanjohtavaan markkinointiin on vaikeaa puuttua, koska mainoskampanjoita pyörittävät yritykset saattavat sijaita EU-alueen ulkopuolella. Yhteystiedot huijauskampanjoihin saatetaan saada internetin kautta.
– Kuuloliitolla tai muilla järjestöillä ei ole mitään tekemistä tällaisten tuotteiden markkinoinnin kanssa. Emme koskaan luovuta jäsenten ja toiminnassa muutoin mukana olevien henkilöiden nimi- tai yhteystietoja kolmansille osapuolille, Kaijanen korostaa.
Hän neuvoo, että jos kuulon kanssa on haasteita, kannattaa aina ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin tai työterveyshuoltoon. Myös Kuuloliitosta voi kysyä apua ja neuvoja.