Apteekit: Sirpa Niemisellä ja Eija Malisella on parinkymmenen vuoden kokemus apteekki- ja lääkealalta. Apteekkiyrittäjäksi kumpikin ryhtyy nyt ensi kertaa.
Vantaalaiset saavat kaksi uutta apteekkia, kun Sirpa Niemisen ja Eija Malisen apteekit avautuvat loppuvuoden aikana.
Nieminen avaa apteekkinsa marraskuussa Kivistöön, ja se on kaupunginosan ensimmäinen.
– Aion kuunnella herkällä korvalla Kivistön asukkaiden toiveita. Apteekin palvelutarjonta muokkautuu varmasti kysynnän mukaan. Täällä on paljon asukkaita, ja alueelta on puuttunut palveluita jo pitkään, Nieminen sanoo seistessään vielä rakennusvaiheessa olevissa toimitiloissaan Kivistön juna-aseman vieressä.
Malisen apteekki avautuu puolestaan lokakuun lopussa Tammistoon, jossa toimii entuudestaan Yliopiston apteekki. Malisen apteekin paikka on Lidlin ruokakaupan yhteydessä.
– Paikan etuna on helppo saavutettavuus. Apteekin ohella palveluihin kuuluu ihonhoitoa tarjoava hoitohuone, jossa työskentelee kosmetologi-estenomi. Lisäksi aion panostaa lemmikkien hoitotuotteisiin, sillä lemmikit ovat osa perheitä, sanoo Malinen, joka tunnustautuu lemmikki-ihmiseksi.
Molemmat yrittäjät ovat apteekkareina uusia tekijöitä. Kummallakin on kuitenkin pitkä, parinkymmenen vuoden kokemus apteekkityöstä ja lääkealalta. Mahdollisuus perustaa oma apteekki avautui molemmille osin odottamatta, sillä kokonaan uudet apteekkiluvat ovat varsin harvinaisia.
Nyt saan tehdä kaiken itse.
Tammiston uusi apteekkari Eija Malinen
Malinen sanoo, että häntä kiehtoi mahdollisuus aloittaa yrittäjän ura puhtaalta pöydältä.
– Varmasti tässä on enemmän työtä kuin silloin, jos olisi päässyt jatkamaan jonkun muun aloittamaa työtä. Mutta nyt saan tehdä kaiken itse, Malinen sanoo.
Apteekkiluvan saatuaan molemmat olivat vapaita valitsemaan, minne päin Vantaata he apteekkinsa perustavat. Vantaanlaaksossa asuvalle Maliselle ratkaisu oli Tammisto hyvine yhteyksineen.
Tammistossa jo toimivan Yliopiston apteekin kanssa Malinen aikoo kilpailla panostamalla asiakaspalveluun.
Asiakaspalvelun ja -kokemuksen merkitystä painottaa myös sipoolainen Nieminen. Noin 10 000 asukkaan Kivistössä apteekin tarve on suuri, mutta haasteitakin on esimerkiksi sujuvan pysäköinnin järjestämiseksi.
– Toivon, että Vantaan kaupungin Kivistön alueesta vastaavat viranomaiset suhtautuisivat positiivisesti muutamiin lyhytaikaisiin autopaikkoihin, jotta pystyn takaamaan sujuvat alueen palvelut myös liikuntarajoitteisille, lapsiperheille sekä taksiliikenteelle.
Apteekkiala on Suomessa tiukkaan säädelty, ja uusien apteekkien perustamisluvat myöntää lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.
Pääkaupunkiseudun väkimäärä on kasvanut viime vuodet kymmenillä tuhansilla ihmisillä, mutta uusia apteekkeja on saatu silti hitaanlaisesti.
Vantaalle Fimea myönsi taannoin neljä uutta apteekkilupaa, mutta apteekki-alalle tyypillisesti niistä valitettiin oikeusteitse.
Valitukset hidastivat Sirpa Niemisen ja Eija Malisen apteekkien avaamista noin vuodella.
Kaksi Vantaan muuta apteekkilupaa odottaa vielä lainvoimaista ratkaisua. Fimean yliproviisori Noora Oinonen kertoo, että Fimeassa tehtiin niitä koskevat lupapäätökset elokuun lopussa.
Mikäli niistäkin valitetaan, venyy uusien apteekkien avaaminen noin 6–12 kuukaudella, Oinonen arvioi.
Kun kaikki neljä lupaa ovat käytössä, nousee Vantaan apteekkien määrä 16:een.