Hallituksen laajamittaista maahanmuuttoa koskevan lakiesityksen luonnos jättää avoimeksi uudistuksen vaikutukset rikoksentorjuntaan ja turvallisuuteen.
Nämä puutteet olisi syytä korjata, arvioi lainsäädännön arviointineuvosto, joka antoi sisäministeriölle lausuntonsa lakiesityksen luonnoksesta keskiviikkona (15.9.).
Lisäksi valtioneuvoston kanslian viestintäosaston tiedotteessa kerrotaan arviointineuvoston muistuttaneen vuonna 2015 Suomeen kohdistuneen maahanmuuton kustannuksista.
Näitä kustannustietoja olisi hyödynnettävä nyt esillä olevan lakiehdotuksen yhteydessä, arviointineuvosto näkee.
– Esitysluonnoksessa tulisi esittää vähintään suuntaa antava arvio uudistuksen taloudellisista vaikutuksista kunnille ja ely-keskuksille, koska niiden tehtävät muuttuisivat uudistuksen seurauksena, tiedotteessa sanotaan.
Lausunnon perusteella arviointineuvosto katsoo, että laajamittaiseen maahanmuuttoon varautumisella on vaikutuksia myös kotitalouksien ja yritysten talouteen, joita tulisi käsitellä esitysluonnoksessa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia, joka koskettaa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoa sekä ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja auttamista.
Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa tulisi selostaa ja perustella tarkemmin minkä takia alkuperäinen lakiesitys on jaettu kolmeen erilliseen lakiesitykseen.
Valtioneuvoston kanslian viestintäosaston tiedotteessa kerrotaan arviointineuvoston suosittelevan esitysluonnoksen korjaamista neuvoston lausunnon mukaisesti ennen kuin hallitus antaa lakiesityksen.
Lainsäädännön arviointineuvosto on huhtikuussa 2016 perustettu neuvosto, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esityksistä ja niiden vaikutusarvioinneista.
Arviointineuvoston jäsenet nimitetään henkilökohtaisen asiantuntijuuden perusteella. Neuvoston jäsenet nimetään kolmevuotiskausiksi.