Huippulupaavan yleisurheilijan Jenna Vakkilaisen kehityskäyrä on yhä jyrkästi ylöspäin – kausi toi neljä SM-kultaa ja tukun omia ennätyksiä
2
Jenna Vakkilainen oli pari viikkoa sitten nuorten Ruotsi-ottelussa Tukholmassa 100 metrin aitajuoksussa ylivoimainen ykkönen. SUL/THOMAS WINDESTAM/DECABILD
Katso isompi kuvaJenna Vakkila tähtää ensi vuonna Jerusalemissa pidettäviin 17-vuotiaiden EM-kisoihin. Matti Hannula
Ikäluokan Suomen mestaruus ja Suomen ennätys 80 metrin aidoissa sekä moniottelun SM-kulta vuonna 2020 tuottivat Vantaan Salamoita edustavalle, tuolloin vasta 15-vuotiaalle Jenna Vakkilaiselle Vuoden tulokas -palkinnon Vantaan liikuntagaalassa.
Kehitys on jatkunut nousujohteisesti. Tänä vuonna Vakkilainen on voittanut alle 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden 100 metrin aidoissa, pituushypyssä ja kolmiloikassa sekä alle 17-vuotiaiden SM-kultaa seitsenottelussa ja jo hallikaudella pituushypyssä. Viime viikonloppuna hän vielä nosti ankkurina Salamat alle 17-vuotiaiden 4x100 metrin aitajuoksuviestissä SM-hopealle.
– Kaikissa lajeissa on tapahtunut tasaista kehitystä, ja melkein kaikissa lajeissa tein ennätykseni, Vakkilainen kiteyttää tuoreimman kisakautensa, joka pannaan lopullisesti pakettiin tänä viikonloppuna Lappeenrannassa Koululiikuntaliiton SM-kisoissa.
Jo helmikuussa nuorten halli-SM-kisoissa Vakkilainen leiskautti pituudessa alle 17-vuotiaiden ykköseksi peräti 595 senttiä kantaneella hypyllään.
– Ennen viimeistä hyppyäni taisin olla viidennellä tai kuudennella sijalla. Ajattelin, että kyllä minä tästä mitalin haluan. En tiedä, miten se niin pitkälle kantoi. Ulkona ei ole ihan samalla tavalla ”löytynyt lankkua”.
Huima hallitulos ja kesän mainiot juoksut oikeuttivat 16-vuotiaan Vakkilaisen elokuun lopussa debytoimaan aikuisten SM-kisoissa eli Kalevan kisoissa sekä 100 metrin aidoissa että pituushypyssä. Finaalipaikkaa ei sieltä irronnut, mutta silti hän sai kutsun molempiin lajeihin nuorten Ruotsi-otteluun.
– Ensimmäinen kerta Suomi-paidassa ja ensimmäinen kisani ulkomailla. Olihan se hieno kokemus.
Tukholmassa Vakkilainen oli 100 metrin aidoissa ylivoimainen ykkönen.
– Tiesin jo etukäteen, että voitan, jos en kolhi itseäni aitoihin, kertoo ajan 13,57 kellottanut Vakkilainen. Se jäi vain kolme sadasosaa hänen ennätyksestään. Pituushypyssä Vakkilainen sijoittui maaottelussa toiseksi uudella ulkoratojen ennätyksellään 568.
Nuorten Ruotsi-ottelussa Vantaan Salamoita edusti myös 16-vuotias Eva Peltopuro. Ikäluokkansa SM-kultaa 2000 metrin esteissä kesällä saavuttanut Peltopuro juoksi maaottelussa 1500 metrin esteet.
Riku Valtosen valmennuksessa vuodesta 2017 alkaen ollut Vakkilainen pitää itseään ensisijaisesti moniottelijana, ja 7-otteluun on tarkoitus panostaa jatkossakin.
– Tänä kesänä panostin aiempaa enemmän heittolajien harjoitteluun. Varsinkin keihäässä, joka ei aiemmin tuntunut lentävän minnekään, on perustaso mennyt roimasti eteenpäin. Mutta ei keppi sitten SM-otteluissa lentänyt kuin 31,64, vaikka olin seuracupissa heittänyt 39 metriä.
Mutta aitominen on Vakkilaiselle helppoa kuin heinänteko. Hänen 100 metrin aitojen ennätyksensä 13,54 on 16-vuotiaiden maailmantilastossa toiseksi paras. Edellä on vain jamaikalainen Kerrica Hill. 17-vuotiaissakin Vakkilaisen aika riittää kuudenteen sijaan.
Pohjois-Haagan lukion urheilulinjalla ensimmäistä vuottaan opiskelevan Vakkilaisen ensi vuoden päätähtäin on 17-vuotiaiden EM-kisat, jotka pidetään Jerusalemissa. Saman ikäluokan EM-kisoissa hänen oli tarkoitus jo tänä vuonna vetää ensimmäisen kerran Suomi-paita päälleen.
– Rajat minulla oli jo tehtynä, mutta koronan vuoksi kisat peruttiin.
Koronan seurausta oli myös, että Vantaan liikuntagaala oli viimeksi etätilaisuus ja suurin osa palkituista sai palkintonsa postissa.
– Toki olin otettu tunnustuksesta. Mutta lautanen tuli perille kolmeen osaan haljenneena, Jenna Vakkilainen kertoo.