Poliitikko paljastaa: Näin ryhmäkuria kierretään Vantaalla – "Kun äänestyksen aika oli, minulle tuli vessahätä"

Päätös: Omasta eriävästä kannasta voidaan politiikassa pitää kiinni vaikkapa menemällä vessaan.

Puolueidensa valtuustoryhmän puheenjohtajistossa vaikuttavat Maarit Raja-Aho (kok.), Kaj-Ari Lundell (ps.) ja Jussi Särkelä (sd.) pysyivät kuvauksen ajan kurissa ja järjestyksessä. Tiina Örn

Tiina Örn

– Ryhmäkuri on ruma sana. Vaalikentillä kysytään, saako siellä valtuustossa päättää itse, vai pitääkö tehdä niin kuin puolue käskee, kertoo kuntapolitiikan konkari, valtuutettu Jussi Särkelä (sd).

Kokoomusvaltuutettu Maarit Raja-Aho komppaa.

– Onhan ryhmäkurilla vähän negatiivinen kaiku. Sitä on jopa demonisoitu. Ehkä se on se kuri-sana siinä.

Vaikka sanalla olisi huono kaiku, politiikan tutkija Emilia Peltosen mukaan ryhmäkuria tarvitaan. Hän muistuttaa puolueiden olevan ryhmittymiä, jotka ajavat tiettyjä asioita.

– Päätöksenteossa ei ajeta yksittäisen poliitikon asiaa. Joukkovoima hapertuu, jos ryhmäkurista livetään jatkuvasti, Helsingin yliopistossa työskentelevä Peltonen sanoo.

Raja-Aho korostaa ryhmäkurin tuovan puolueen toimintaan ennustettavuutta.

Meillä ei ole vahtikoiria tai politrukkeja.

Kaj-Ari Lundell (ps.)

– Jos muut puolueet eivät voi enää luottaa puolueen linjaan, vaikutusmahdollisuudet pienenevät, Raja-Aho kuvaa.

Mutta miten on Vantaalla, päättääkö puolue, vai onko yksittäisellä valtuutetulla vapaus toimia toisin kuin ryhmänsä?

Särkelä vastaa kuten vaalikentillä:

– Ryhmäkuria tarvitaan, jotta puolueet säilyttävät uskottavuutensa ja luotettavuutensa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö poliitikko saisi koskaan livetä rivistä.

– Jos poliitikko jatkuvasti on eri mieltä puolueensa kanssa, herää kysymys, onko hän oikeassa puolueessa. Onko hän sisäistänyt puolueensa arvot? pohtii Särkelä.

Raja- A ho kertoo kokoomuksen valtuustoryhmässä käytävän päätöksistä paljon keskustelua.

– Eriävät mielipiteet on tärkeä tuoda ilmi puolueen sisäisissä keskusteluissa. Se ei ainakaan ole kovin suotavaa, että yksittäisen valtuutetun eriävä kanta tulee yllätyksenä vaikkapa äänestyksessä.

Vantaan ratikka on hajottanut kokoomuksen rivejä. Asiasta ollaan Raja-Ahon mukaan keskusteltu jo ennen suunnittelupäätöstä.

Perussuomalaisten ryhmän kuria kommentoi valtuutettu Kaj-Ari Lundell.

– Meillä ei ole vahtikoiria tai politrukkeja. Meillä luotetaan yksittäisen valtuutetun ajattelukykyyn.

Lundell kuitenkin myöntää, että joskus ryhmän kanta on kiveen hakattu.

– Isoissa kysymyksissä muiden puolueiden kanssa neuvotteluissa ilmaisemamme linja pitää. Kuluvalla valtuustokaudella isoja kysymyksiä ovat Vantin ja ratikan kohtalot.

Vihreä valtuutettu Maija Rautavaara toteaa, ettei vihreiden valtuustoryhmässä ole ryhmäkuria.

– Eriävät kannat sallitaan, mutta on tärkeää pitää puheenjohtajisto ja neuvottelijat niistä kartalla.

Rautavaara lisää, että ryhmän yhtenevä kanta ja mielipide helpottaa yhteistyötä.

– Se myös antaa äänestäjille ja politiikan seuraajille selkeämmän kuvan puolueen politiikasta. Suurissa asioissa eriävät kannat puolueen sisällä aiheuttavat helposti sekaannusta ja hämmennystä.

Ryhmäkurilla on Rautavaaran mukaan kiistattomat huonot puolensa.

– Eriävien mielipiteiden rajaamisella pelkän ryhmäkurin perusteella saatetaan rajata valtuutetun mahdollisuutta toimia omien arvojensa mukaisesti.

Demariryhmässä eri mielipiteistä keskustellaan ja yksittäiselle edustajalle voidaan antaa erivapaus poiketa ryhmän päätöksestä.

– Muistan itse tilanteen, kun valtuustossa äänestettiin joukkoliikenneratkaisusta, josta ei mielestäni ollut vielä riittävästi tietoa, jotta olisin voinut sitoutua ryhmäni päätökseen. Kun äänestyksen aika oli, minulle tuli vessahätä, kuvailee Särkelä yhtä mahdollista toimintatapaa.

Hänen mukaansa ryhmän päätöstä vastaan äänestetään tyypillisesti tilanteissa, joissa päätetään yksittäiselle alueelle merkittävästä kaavasta.

– Valtuutettu on voinut luvata äänestäjilleen, ettei hyväksy jonkin alueen kaavoittamista rakentamiseen. Sellainen lipeäminen usein hyväksytään ryhmässä. Ymmärretään, että valtuutettu on uskollinen äänestäjilleen.

Muutos

Eriävät kannat saavat enemmän näkyvyyttä

Onko ryhmäkurista lipeämisessä tapahtunut politikassa viime aikoina muutosta? Politiikan tutkija Emilia Peltonen vastaa, ettei puolueissa ole tänä päivänä välttämättä eri kantoja aiempaa enemmän, mutta ne saavat nykyään enemmän näkyvyyttä.

– Lipeämisiä on aina tapahtunut, mutta nyt näkyvyyden ottaminen yhden poliitikon omalle toiminnalle on sosiaalisen median vuoksi helpompaa. Omaa eriävää mielipidettä varmasti siksi myös tuodaan ilmi aiempaa herkemmin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut