Lohjalaisen kansanedustajan Riikka Slunga-Poutsalon (ps) poikaa epäillään useista törkeistä rikoksista. Iltalehden mukaan poliisi otti 27-vuotiaan pojan kesäkuussa 2020 kiinni Lohjalla Slunga-Poutsalon asunnosta. Slunga-Poutsalo ei ollut lainkaan tietoinen poikansa tilanteesta ja häntä ei epäillä mistään.
Poikaa syytetään nyt Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, sillä epäillyt rikokset on tehty Turussa vuosina 2019-2020.
Iltalehden mukaan 27-vuotiaan miehen epäillään tilanneen Hollannista 1,1 kiloa amfetamiinia sekä muita huumeita, ja myyneen niitä eteenpäin TOR-verkossa. Epäilty rikoshyöty on Iltalehden mukaan noin 30 000 euroa. Syyttäjä vaatii miehelle noin kuuden vuoden vankeusrangaistusta.
27-vuotiaalla miehellä oli Iltalehden mukaan kiinniottohetkellä Lohjalla hallussaan amfetamiinia.
Kuulusteluissa 27-vuotias mies myönsi Iltalehden mukaan, että hän oli säilyttänyt huumeita myös äitinsä asunnolla Lohjalla, ja hänellä oli niitä hallussaan, kun hänet otettiin kiinni.
Ennen kiinniottoa poliisi oli tehnyt Iltalehden mukaan kotietsinnän miehen asuntoon Turussa.. Pakastimesta löytyi lähes 600 gramman painoinen harkko amfetamiinia.
Iltalehti kertoo miehen kertoneen kuulusteluissa tilanneensa huumausaineet Hollannista, josta ne lähetettiin Lohjalle eri osoitteisiin. Mies ei halunnut kertoa poliisille osoitteita.
Länsi-Uusimaa ei saanut kiinni Riikka Slunga-Poutsaloa tätä juttua tehtäessä. Slunga-Poutsalo on kuitenkin perjantaiaamuna kommentoinut tilannetta Twitterissä.
– Poikani on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen. Hän on parhaansa mukaan pyrkinyt kantamaan vastuunsa ja selvittämään rikoksensa. Hän yrittää myös päästä eroon riippuvuudestaan ja saamaan suunnan ylös, tviittasi Slunga-Poutsalo.
– Kaikkeni tulen tekemään sen eteen, että poikani saisi uuden mahdollisuuden ja toivon että niin tekevät muutkin, toivoi Slunga-Poutsalo.