Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Tikkurilan Teatteri yllättää nyt harvinaisuudella – 41 vuotta kestävä piilottelupiina sikolätissä haastaa tunteiden vuoristoradalle

Tikkurilan Teatteri saattelee alkusyksyn ensi-illaksi todellisen harvinaisuuden, eteläafrikkalaisen Athol Fugardin vuodelta 1987 peräisin olevan Piilopaikka eli Siat -näytelmän. Suomessa on esitetty erittäin vähän.

Tarinan tosielämään perustuvat tapahtumat keskittyvät sikolättiin, jossa toisen maailmansodan aikainen rintamakarkuri, neuvostosotilas Pavel Navrotski, piilottelee 41 vuotta vaimonsa Praskovjan tukemana.

Näytelmän tunneskaalaan lukeutuvat itseoikeutetusti pelko ja syyllisyys, mutta sen lisäksi sikolätin fyysisessä ja henkisessä vankeudessa tiivistyvät vahvaksi kimpuksi kaikki muutkin inhimilliset tunteet. Pavelina niitä tulkitsee parituntisen esityksen ajan Ilari Ristola, jolla oli pääroli kolme vuotta sitten myös punakaartilaisena, valkoisten vangiksi joutuneena Viljo Sohkasena näytelmässä Viljo S.

– Tähän mennessä Pavel on varmastikin urani haastavin rooli näyttelijänä, Ristola, 38, kokee.

– Jo senkin takia, että mukana on vain kaksi näyttelijää, ja olen lavalla läsnä koko näytelmän ajan. Joka hetki on pystyttävä olemaan tarkkana, koska meno on tunteiltaan ja rytminvaihtelultaan aikamoista vuoristorataa.

Ristola kuvaa Pavelia mieheksi, joka piiloutuu omien naamioidensa taakse.

– Löydetyksi tulemisen pelko on tietenkin suuri, mutta sama tilanne hänellä on oikeastaan kaikessa muussakin elämässä. Hänellä on huono itsetunto ja aina tarve olla jossakin piilossa. Loppu lopuksi sikala on vain yksi hänen piilopaikoistaan.

Tarinan voi Ristolan mukaan nähdä myös kasvukertomukseksi.

– Siinä on aika vahvaa ihmisen mielen ja minuuden tutkiskelua, ja ajoittain keikutaan hulluuden rajoilla.

Kun luin näytelmän läpi, olin aivan innoissani juuri siitä, miten monipuolista ääripäästä toiseen vaihtelua siinä oli. Se toi ensimmäiseksi mieleeni Joaquin Phoenixin tulkinnan elokuvassa Jokeri.

Näytelmän ohjanneeseen Carita Välitaloon näytelmäteksti teki suuren vaikutuksen, kun hän ensimmäisen kerran tutustui siihen ohjaajakoulutusta varten 1990-luvulla Tukholmassa. Siitä asti hänessä on kytenyt halu ohjata se.

–  Minusta tarina on hyvin traaginen, mutta samalla se toimii koskettavana metaforana ihmisten elämästä. Teksti on hieno, filosofinen ja ajatuksia herättävä.

Välitalon mukaan tekijänoikeuksien saaminen oli mutkikas prosessi.

– Aivan kuten tämän esityksen ensi-iltaan saattaminenkin. Koronan vuoksi sitä on siirretty kaksi kertaa.

Katso myös: Vantaan kuuluisin punakaartilainen pelastui vuonna 1918 – nyt hänestä tehtiin näytelmä