Valkoposkihanhia on nyt Suomessa isoja määriä. Niiden muutto on edennyt viikon aikana, mutta arktisilta alueilta niitä ei juuri ole saapunut lisää. Sateiset säät ja vastatuulet ovat pidätelleet suurinta osaa arktisesta kannasta Suomessa.
Maamme rajojen sisällä siirtymistä on tapahtunut koko ajan.
Suurimmat ilmoitetut valkoposkihanhien määrät ovat hurjia perinteisillä yöpymäjärvillä. Iitin Sääksjärvellä lintuja oli viime viikon keskiviikkona 200 000 ja Kouvolan Teutjärvellä niitä oli 150 000.
Lintuja on nyt enemmän Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan peltoalueilla. Pohjois-Karjalassa määrät ovat selvästi pienentyneet.
Lintujen muutto piristyi viime sunnuntaina sateen jälkeen, ja se jatkui maanantaina. Ely-keskusten tiedotteen mukaan Helsingistä Etelä-Savoon havaittiin yli 10 000 valkoposkihanhen muuttoja. Osa Suomessa oleilleista valkoposkihanhista siirtyi tällöin rajojemme lounaispuolelle.
Valkoposkihanhillekin on asennettu satelliittilähettimiä. Suurin osa näistä hanhista on edelleen Suomessa.
Esimerkiksi Kiteellä asennettiin GPS-lähetin 20 valkoposkihanhelle maanantaina 20. syyskuuta. Lähettimen saaneet linnut hajaantuivat melkoisesti. Jo seuraavana päivänä viisi oli matkannut Kymenlaakson tienoille. Osa on edelleen kiinniottoalueella, osa Etelä-Karjalassa.
Valkoposkihanhien perinteinen päämuuttoaika on nyt käsillä. Noin kolmasosa kannasta lienee vielä arktisilla alueilla.
– Hyvä muuttosääjakso huononee vähitellen näinä päivinä, mutta hanhia ehtii vielä lähteä Suomesta pois. Korkeapaine siirtyy kaakkoon ja Suomessa voimistuu viikonlopuksi melko lämmin etelänpuoleinen vastatuulivirtaus. Sen takia viikonloppuna ja ensi viikon alussa ei hanhimuuttoa ole odotettavissa. Jäljellä oleva loppujoukko pysyttelee samoilla seuduilla paikallisina, ennustaa tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen.

Turun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja ympäristöministeriön GPS-hanhia pystyy nyt seuraamaan verkossa.
Hanhitilanneraportti on koottu Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen, BirdLifen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä. BirdLife julkaisee hanhitilanneraportinsa verkkosivuillaan.