Luonto: Ojien tukkimisesta toivotaan apua hiilensidontaan ja vesistöjen tilaan.
Suomessa on menossa tai ainakin juuri alkamassa soiden ennallistamisbuumi. Rahaa on nyt tarjolla ennenkokematon määrä hankkeisiin, joilla pyritään palauttamaan kadonnutta suoluontoa, hillitsemään ilmastonmuutosta ja parantamaan vesistöjen tilaa.
Työsarkaa olisi kyllä enemmän kuin mikään rahamäärä mahdollistaa. Suomen pinta-alasta noin kolmannes on soita, ja etenkin 1950-luvulta lähtien niistä on ojitettu yli puolet.
Edelleenkin soilla tehdään myös kunnostusojituksia.
Ojituksista on haittaa niin kasveille, eläimille, vesistöille kuin marjastajillekin, kertoo Metsähallituksen suunnittelija Helena Lundén. Useat soiden kasvilajit ovat uhanalaistuneet ja paikoin kadonneet. Riekot, teerit ja kapustarinnat ovat taantuneet ja hillasuot vähentyneet.
– Ojitetulla suolla hilla ei kuki. Kun ojitukset poistuvat myös metsäkanalintujen poikueiden liikkuminen helpottuu, Lundén sanoo Aamupostille.
Ehkä näkyvin ja suurin haitta ihmisille on ollut lähivesien pilaantuminen, kun soilta on ojia pitkin valunut alapuolisiin vesistöihin humusta.
Kun ojitukset poistuvat myös metsäkanalintujen poikueiden liikkuminen helpottuu.
Moni vanhempi ihminen, joka muistelee lapsuuttaan ennen ojitusvimman alkamista, sanoo, että ennen niin kirkkaat vedet ovat muuttuneet sameiksi ja ruskeiksi. Kalakannatkin ovat muuttuneet.
Nykyään myös tiedetään, että suon kuivaaminen aiheuttaa hiilivuotoa ja edistää ilmastonmuutosta.
Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että yhtäällä valtio tukee rahallisesti kunnostusojituksia ja toisaalla taas ojien tukkimisia.
Vesi litisee kumisaappaissa, kun Helena Lundén astelee Kalkkilammin nevalla Hyvinkään ja Nurmijärven rajalla olevalla pienellä luonnonsuojelualueella. Askeleet on valittava varoen, ettei jalka humpsahda pehmeään maaperään.
Edellisen kerran Lundén on käynyt Tornatorin omistamalla alueella elokuussa, kun se oli vielä työmaa, jossa kaivinkone nosteli maata ojiin.
Lundén katselee ympärilleen ja vaikuttaa tyytyväiseltä.
– Vesi on alkanut nousta ihan hyvin, hän sanoo. Hän on myös tyytyväinen työn jälkeen. Kuljettaja on nostellut maapaakkuja nätisti, vihreä puoli ylöspäin.
Vanhaa lettosuota on varovasti ojia patoamalla ennallistettu aikaisemminkin, mutta se ei ole tehonnut.
– Nyt me sitten tukittiin ojat kokonaan.
Alueelta on ensin hakattu ja viety pois jonkin verran sinne kituliaasti vuosikymmenten aikana kasvanutta puuta. Osa ei tulisi kestämään veden nousua, ja alueella on haluttu myös lisätä valoa. Suohan on luonnostaan avoimempi kuin metsä. Myös kaivinkone tarvitsee työskentelytilaa.
Osa puista on saanut jäädä lahopuuksi niitä tarvitseville eliöille.
– Alueen läpivirtausojaa ei voitu tukkia, sillä emme voi ottaa riskiä, että vesi nousee toisella alueella, missä on käytössä olevaa talousmetsää.
Seuraavaksi Hyvinkäällä on vuorossa Kurkisuon ennallistaminen. Vapo osti noin 300 hehtaaria suoaluetta 1980-luvulla turvetuotantoa varten. Luonnonsuojelijat kampanjoivat vahvasti suon tuhoamista vastaan. Suon toinen omistaja Altia suojeli oman alueensa ja Vapo (nykyinen Neova Oy) möi maat valtiolle. Nyt Kurkisuo on saamassa Helmi-rahaa kunnostukseensa.
– Sitä on odotettu pitkään. Kurkisuo ei kuulu Naturaan, siksi se on ollut väliinputoaja, koska Life-hankkeilla kunnostetaan Natura-alueita, Lundén sanoo.
Kun kuivatetuille soille mennään nyt kaivinkonein ja puunkorjuukonein ja aletaan mättää ojia umpeen, on selvää että humus- ja ravinnepäästöt hetkellisesti taas kohoavat.
– Siksi ennallistamiskohteet pitää suunnitella tarkoin.
Alueille rakennetaan esimerkiksi laskeutusaltaita.
Luonnonsuojeluliiton uudessa hankkeessa tutkitaan ennallistamisprosessin nopeuttamista rahkasammalen siirtoistutuksella.
Helena Lundén toteaa, että sodan jälkeen ojitus tarjosi työtä miehille ja koneille. Puuta tarvittiin sellutehtaille maan elintason nostamiseksi, ja soita pidettiin joutomaana, joka piti valjastaa kuivattamalla puuntuotannon tarpeisiin. Turpeelle on myös ollut käyttöä, ensin eläinten pehkuina ja sitten energiana sekä kasvuturpeena.
Ojitusinnon olleessa korkeimmillaan harva näki tai sanoi ääneen, että hetkinen, kolikossa on kaksi puolta.
– Eräs vanha kaivinkonekuski totesikin ojia täyttäessään, että tässä saa nyt vanhoja syntejä anteeksi.
Syyllisten etsimisen sijaan tärkeämpää on löytää toimivia ratkaisuja.
– Tulokset täällä Kalkkilammilla ovat nähtävissä kolmesta viiteen vuoteen kuluessa, kun veden pinta on saatu palautettua lähelle alkuperäistä.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Aamupostissa.