Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hopea on tuttu väri melkein aina kakkoseksi loikkivalle kolmiloikkaaja Tuomas Kaukolahdelle – yksi kultainen poikkeuskin löytyy

Pikkunassikasta asti vantaalaista Kenttäurheilijat-58 -seuraa edustanut Tuomas Kaukolahti, 27, otti runsas kuukausi sitten kolmiloikassa SM-hopeaa. Tuttu juttu. Kalevan kisojen kakkossija oli Kaukolahdelle jo kuudes.

Ensimmäisen aikuisten SM-hopeansa hän pokkasi vuonna 2014. Kerran (2018) Kaukolahti joutui jättämään Kalevan kisat kokonaan väliin. Mutta nyt on takana jo kolmen peräkkäisen hopean putki.

– Itse en ole hopeamitalien lukumäärää edes laskenut, sanoo Kaukolahti, jonka ensimmäistä kakkossijaa lukuun ottamatta mestaruuteen on aina loikkinut Simo Lipsanen. Mutta vuonna 2016 Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Lipsanen jäi hopealle. Kaukolahti otti silloin kultaa.

– Ei tainnut Simo olla sinä kesänä parhaassa mahdollisessa iskussa, Kaukolahti muistelee.

Vuosi myöhemmin Lipsanen rikkoi Pertti Pousin yli 49 vuotta vanhan Suomen ennätyksen tuloksella 17,14, joka on yhä SE-lukema. Kaukolahden ennätys on 16,50.

Tämän vuoden Kalevan kisoissa Kaukolahdesta ei ollut Lipsasen mestaruuden uhkaajaksi. Kakkossija irtosi 51 senttiä Lipsasen tulosta huonommalla noteerauksella. Mutta hopeaakin voi nyt pitää hienona saavutuksena.

– Kauteni oli kaksijakoinen, Kaukolahti toteaa.

– Talven leiri Etelä-Afrikassa oli hyvä. Tosin sain koronarajoitusten vuoksi kisattua siellä vain kerran, useammin oli tarkoitus. Kevään leirillä oli pientä jalkavaivaa, joka saattoi näkyä alkukesän kisoissa.

Kohtalokkaampi oli kesäkuun puolivälissä tullut kantapäävamma.

– Seitsemän viikkoa tuli taukoa loikkaharjoituksiin. Itselläni ei sen vuoksi ollut Kalevan kisojen suhteen mitään odotuksia.

Silti Kaukolahti hyppäsi Tampereella yhden kaikkien aikojen parhaista sarjoistaan. Viikko myöhemmin hän edusti Suomea Ruotsi-ottelussa. Tuloksena toinen sija – kuinkas muuten – ja edellä kukapa muukaan kuin Lipsanen.

Kauden päätteeksi Kaukolahti sai kultaa kaulaansa. KU-58 voitti Oulussa SM-viesteissä 4x400 metriä joukkueella Leo Uusimäki, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen, Elias Jrad.

– Hieno fiilis. Edellisestä mestaruudesta oli vierähtänyt neljä vuotta, Kaukolahti kertoo.

Kaukolahtea valmentaa Yhdysvalloissa asuva britti Nick Newman.

– Etävalmennus on ihan ok, eikä peruskuntokaudella ole oleellista tarvetta tekniseen korjaamiseen. Mutta varsinkin kisakautta edeltävällä harjoittelukaudella olisi hyvä, että olisi jatkuva ohjaus lajitekemiseen.

Muitakin KU-58:n huippuja valmentava Pekka Kelonurmi onkin valvovana silmänä paikan päällä Kaukolahden harjoittelussa. Hän kuvaa ja kommentoi, miltä suoritus teknisesti näyttää.

Kaukolahti valmistui jouluna 2019 Yhdysvalloista Berkeleyn yliopistosta ravintotieteiden kandidaatiksi. Nyt hän opiskelee Aalto-yliopistossa kemiantekniikkaa. Siitäkin ovat kandidaatin paperit jo taskussa. Maisteriopinnot ovat meneillään. Urheilu on kuitenkin nyt ykkönen.

– Opiskelijana on helppo urheilla, täyspäiväistä työtä tekevänä vaikeampaa. Teen osa-aikatyötä, ja siinä määrin kuin aikaa jää, valmennan KU-58:n junioreja. Jonkin verran vedän myös jalkapallojunnuille juoksuharjoituksia.

Kolmiloikka on jaloille rankka laji. Kantapäät ovat Kaukolahden suurin ongelma.

– Niitä ei oikein pysty huoltamaan. Mutta en usko, että kolmekymppisenä olisi sen vaikeampaa pysyä ehjänä kuin 25-vuotiaana. Pitää vain tehdä asiat fiksusti: riittävästi huoltavaa ja tukevaa treeniä.

Ensi kaudella Kaukolahden päätähtäin on EM-kisat.

– On tärkeää päästä heti keväällä kovaan kuntoon, jotta saa kerättyä ulkomaan kisoista ranking-pisteitä. Koen, että fyysinen potentiaalini on korkeammalla kuin mitä olen saanut teknisesti hyödynnettyä.