Yksinäisyys on valtavan yleinen yhteiskunnallinen ongelma.
Millaista on viettää yksin kaiket päivät, niin kesällä kuin talvella? On näkymätön, on olemassa, istuu tuolilla ja hengittää, muttei kuitenkaan ole elossa.
Näin Juha kuvaa yksinäisyyttään. Haastateltavan nimi on muutettu asian arkaluonteisuuden takia.
49-vuotias Juha kertoo olleensa yksinäinen lapsesta saakka. Hänen ainoat läheiset kontaktinsa ovat omat vanhemmat.
Kymmenvuotiaaksi asti hänellä oli kavereita, mutta sitten alkoi kiusaaminen ja hän jäi yksin.
– Asiat menivät pieleen jo lapsena. Kiusaamista, pilkkaa ja syrjimistä.
Yksinäisyys toi masennuksen. Kirjat ja lukeminen pelastivat Juhan.
Käyn kävelemässä, uimassa ja kirjastossa. Se lievittää ahdistusta ja masennusta.
– Ne olivat maailmani lapsena.
Lapsuuden jälkeen yksinäisyys jatkui oppilaitoksissa ja työpaikoilla.
– Aikuisena olen hakenut apua yksinäisyyteen järjestöistä, mutta en ole onnistunut saamaan ystäviä.
Juha ajattelee, että yksinäisyys johtuu pitkälti hänen hiljaisesta, ujosta ja arasta luonteestaan. Kotioloilla ne eivät selity – hänen varhaislapsuutensa oli hyvää aikaa.
Toisaalta hän uskoo myös kohtaloon.
– Jotkut vain joutuvat olemaan ikuisesti yksin, koska eivät jostain syystä ole kiinnostavia.
Juha myöntää olevansa katkera ja häpeissään tilanteestaan.
– Koen, että olen jollakin tavalla viallinen.
Juha kertoo, että lauantai-iltaisin yksinäisyys on piinaavinta, kun muut lähtevät ravintolaan kavereiden kanssa tai viettävät aikaa perheen kanssa.
– Silloin ahdistaa niin paljon, että lähden vaikka illan pimeydessä metsään kävelemään. Mitä tahansa muuta kuin istua yksin kotona.
Juha on käyttänyt masennuslääkkeitä ja keskustellut psykologien kanssa, mutta ne eivät ole auttaneet toivotusti.
Joku voisi Juhan tilanteessa ratketa päihteidenkäyttöön, mutta Juha ei ole lähtenyt sille tielle.
– Käyn säännöllisesti kävelemässä, uimassa ja kirjastossa. Se lievittää ahdistusta ja masennusta.
Juha on työskennellyt kaupan ja varastoinnin aloilla, mutta viime vuosina hän on ollut työtön. Hän on koettanut selviytyä arjesta päivä kerrallaan.
– Ei minulla ole juurikaan suunnitelmia. Ehkä voisin hakeutua vapaaehtoistöihin.
Juha miettii, että toivoa on vielä.
– Pieniä ihmeitä tapahtuu, kaikki on mahdollista. Ehkä vielä löydän kaverin.
Yksinäisyys on valtavan yleistä, sanoo Suomen johtava yksinäisyystutkija, Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila.
Kaikenikäiset kokevat yksinäisyyttä, mutta tutkitusti se on yleisintä nuoruudessa ja vanhuudessa.
– Nuoruudessa etsitään identiteettiä, vanhuudessa vähenevät sosiaaliset kontaktit.
Yksinäisyys voi kehittyä monesta syystä.
– Se voi alkaa esimerkiksi heikoista kiintymyssuhteista, kiusaamisesta, avioerosta tai muutosta uudelle paikkakunnalle.
Yksinäisyys on tutkimusten mukaan vakava terveysriski: se voi aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman riskiä.
– Sen seuraukset voivat olla mitä tahansa: ahdistusta, masennusta, itsetuhoisuutta, sairauksia, syrjäytymistä.
Yksinäisyyttä voi yrittää lievittää monin tavoin. Kun tilanne ei ole vielä kovin pahasti pitkittynyt, järjestöjen kerhotoiminta ja sosiaalisen toiminnan harjoittelu voivat auttaa.
Jos yksinäisyys on kuitenkin jatkunut läpi koko elämän, se vaatii syvällistä ammattiauttajan tukea. Silloin ihminen voi ajatella hyvin vääristyneesti itsestään ja muista.
Junttila sanoo, että osin yksinäisyyden torjuminen on kiinni yksilöstä itsestään.
– Jos lähtee kirjastoon tai kaupungille kävelemään, on yhä kiinni reaalimaailmassa. Mutta jos lakkaa käymästä missään ja eristäytyy, yksinäisyys tulee pysyväksi ja siitä on vaikea päästä eroon.
Loppupelissä yksinäisyyden kitkeminen on koko yhteisön asia, johon jokainen voi vaikuttaa huomioimalla paremmin kanssaihmiset.
Myös erilaiset kampanjat pyrkivät kitkemään ilmiötä. Esimerkiksi muutamassa helsinkiläiskoulussa pilotoidaan ohjelmaa, jossa pyritään rakentamaan kouluväen yhteisöllisyyttä ja torjumaan yksinäisyyttä.