Vantaa ennen ja nyt: Koivukylän aseman viereinen Koivutori ympäristöineen sisältää paljon enemmän kuin ehkä ensi näkemältä silmiin paljastuu – arkkitehtuurin runsaudensarvi on täynnä yksityiskohtia ja lainoja eri aikakausilta

Arkkitehtuuriltaan monimuotoinen ostoskeskus luo kerroksellisen kokonaisuuden yksinkertaisuuteen pyrkivän Havukosken kerrostaloalueen kanssa. Kuva on 1980-luvulta. Ilppo Pohjola/Vantaan kaupunginmuseo

Susanna Paavola

Vantaan kaupunki kunnostaa Koivukylän aseman tuntumassa sijaitsevan Koivutorin ostoskeskuksen torialuetta. Tavoitteena on parantaa alueen viihtyisyyttä taiteen ja valaistuksen keinoin.

Lisää aiheesta: Koivutori pannaan uuteen uskoon – Aukiolle on tulossa taidetta ja lisää valoa

1980 valmistunut Koivutorin ostoskeskus sijaitsee osana Havukosken lähiötä, joka oli suunniteltu 1970-luvun ihanteiden mukaisesti. Tuolloin kaupunkisuunnittelun tavoitteena oli muun muassa eriyttää toisistaan jalankulku- ja ajoneuvoliikenne esimerkiksi kansirakenteilla, joilla jalankulkureitit pystyttiin nostamaan eri tasoon autoteistä.

Katso myös tämä: Ränsistyneen aukion kunnostus Koivukylän aseman vieressä alkoi

Eero Valjakan ja Aarno Passojan suunnittelema ostoskeskus asettuu osaksi Havukosken kävelyverkkoa. Rakennuksen läpi kulkee kävelyteitä useaan eri suuntaan, eri tasoissa. Tyyliltään ostoskeskus edustaa postmodernia arkkitehtuuria, jolle on tunnusomaista monimuotoisuus, yksityiskohtien runsaus ja lainat eri aikojen arkkitehtuurista.

Koivutorin yksityiskohtiin kuuluvat myös lasten leikkivälineet, jotka ovat paikkaan suunnitellut. Kuva on 1980-luvulta. Timo Simpanen/Vantaan kaupunginmuseo

Torin arkkitehtuuria koristaa runsas ja huolellisesti muotoiltu detaljiikka. Kiinteisiin rakenteisiin kuuluu penkkejä, terasseja, sienipilarikatoksia, pergola, vesiaihe, portteja ja viherrakenteita. Torille laskeutuu kahdet portaat. Kolmannet johtavat Koivukylän puistotielle, jossa aaltoilevat muurit ja tien ylittävä silta muodostavat ainutlaatuisen katunäkymän.

Koivutori ja sen viereinen Havukosken alue muodostavat keskenään kerroksellisen ympäristön, jossa voi havainnoida eri vuosikymmenien suunnitteluihanteita.

Alueella yhdistyvät 1970-luvun kaupunkisuunnitteluperiaatteet 1980-luvun postmoderniin arkkitehtuuriin. Kulkuväylät tunneleineen, ramppeineen ja portaikkoineen luovat persoonallisen leimansa Koivutorin ostoskeskuksen arkkitehtuuriin.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.

Lisää historiaan liittyviä juttuja löydät täältä .

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut