Koronavirusepidemia ja laahaavat rokotusluvut osoittavat, että terveyden lukutaidon taso on aliarvioitu ongelma, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö Soste tiedottaa.
Hyvä terveyden lukutaito lisää valmiutta tunnistaa esimerkiksi harhaanjohtavaa ja virheellistä tietoa koronaviruksesta ja koronarokotteista, tiedotteessa kerrotaan.
– Vastaavasti alhainen terveyden lukutaito näkyy alhaisempana luottamuksena viranomaistietoon sekä koronarokote-epäröintinä, apulaisprofessori Leena Paakkari sanoo Sosten tiedotteessa.
Terveyden lukutaidolla tarkoitetaan ihmisen kykyä löytää, ymmärtää, hyödyntää ja arvioida terveyteen liittyvää tietoa.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori painottaa, että korona-aika on ollut haastavaa ihmisille.
Lukuisat suositukset ja rajoitukset koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ovat vaatineet kykyä muuttaa omaa käyttäytymistä melko nopeastikin.
Näkyy alhaisempana luottamuksena viranomaistietoon.
Leena Paakkari
– Hyvä terveyden lukutaito on suojannut yksilöä itseään ja myös tukenut kykyä toimia yhteisen hyvän puolesta, Paakkari arvioi Sosten tiedotteessa.
Terveyden lukutaidolla on yhteys terveyskäyttäytymiseen ja sitä kautta sillä on suuri kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen merkitys, tiedotteessa muistutetaan.
Soste on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 300 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä.