Nettikaupan saa peruuttaa 14 vuorokaudessa. Se koskee myös autokauppaa, vaikka ostaja olisi käyttänyt autoa. Näin linjasi kuluttajariitalautakunta ratkaistuaan tapauksen, jossa auton ostaja halusi palauttaa ajoneuvon ajettuaan sillä 400 kilometriä.
Kuluttajariitalautakunta on linjannut, että pelkkää koeajoa ei pidetä auton käyttämisenä. Jos kilometrejä on kertynyt enemmän, on auton arvonalennus hyvitettävä myyjälle. Lautakunta on nyt määrittänyt, miten arvonalennus lasketaan.
– Lautakunnan tuoreet linjaukset toivottavasti yhdenmukaistavat käytäntöjä ja vähentävät erimielisyyksiä alalla, toteaa lautakunnan tiedotteessa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg.
Automarkkinoilla on ollut erilaisia käytäntöjä nettikaupassa kokeiluoikeudessa ja arvonalennuksen laskemisessa.
Auton ostaja oli ennen nettikaupan peruuttamista ehtinyt ajaa autolla 400 kilometriä. Kuluttajariitalautakunta katsoi tämän kilometrimäärän ylittävän sen, mikä on ollut autoon tutustumisen kannalta tarpeen.
Koeajoluonteiseen kaupan harkintaan liittyvän ajon katsottiin päättyneen, kun autolla oli ajettu 100 kilometriä. Ostaja oli siis ottanut auton käyttöön, joten auton arvon aleneminen oli lautakunnan mielestä hyvitettävä myyjälle.
Tavaran arvon alenemisen laskemisesta ei ole laissa erityistä ohjetta. Tiedotteen mukaan auton kohdalla on luontevaa sitoa arvon alentuminen autolla ajettuihin kilometreihin.
Arvonalennusta voidaan lautakunnan linjauksen mukaan pitää oikeana, kun se on 10 senttiä kilometriltä auton kauppahinnan ollessa 10 000 euron tasolla. Se on 20 senttiä kilometriltä kauppahinnan ollessa 20 000 euron tasolla ja 30 senttiä kilometriltä kauppahinnan ollessa 30 000 euroa tai enemmän.
Kuluttajariitalautakunnan käsittelemässä tapauksessa auton kauppahinta oli ollut noin 18 000 euroa. Lautakunta katsoi, että siitä tuli vähentää arvonalennuksena 20 senttiä kilometriä kohden koeajon ylittäviltä 300 kilometriltä eli 60 euroa.
Muissakin tuotteissa kuluttaja vastaan tavaran arvonalentumisesta, jos hän peruuttaa nettikaupan tavaran käyttöönoton jälkeen. Arvonalennus vähennetään palautettavasta kauppahinnasta.