Verkkopalvelusta löytyy jo 1000 leikkiä – Näitä leikkejä suomalaiset ovat hakeneet eniten

Kuvituskuva. Arkisto/Päivi Tuovinen

Sirpa Repo

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Leikkipankkiin on tehty jo useita satoja tuhansia hakuja. Tuhannen leikin pankista kaikkein eniten haettuja ovat PehmoGo, Vettä kengässä ja Harakka huttua keittää.

MLL:n kehittämispäällikkö Tarja Satuli-Kukkonen kertoo, että nämä kolme leikkiä ovat olleet kärjessä koko Leikkipankin ajan.

– Niitä kaikkia on haettu noin 30 000 kertaa. Erot hakujen määrissä ovat melko pienet, Satuli-Kukkonen sanoo.

MLL:n tiedotteessa kerrotaan, että Leikkipankki perustettiin syksyllä 2017. Sieltä löytyy vinkkejä ulkona ja sisällä tekemiseen, pienille ja isoille ryhmille. Leikkien pariin opastetaan alusta lähtien, kädestä pitäen.

– Leikkipankin suosio on kasvanut sitä myötä, kun sen tunnettuus on lisääntynyt. Tänä päivänä Leikkipankin tuntevat erityisesti ammattilaiset eli varhaiskasvatus ja koulut. He etsivät sopivaa ja mielekästä tekemistä pienempin lasten ja koululaisten kanssa esimerkiksi ryhmäytymistilanteisiin, Satuli-Kukkonen toteaa.

MLL:n leikin asiantuntija Katriina Heljakka muistuttaa, että leikki kuuluu kaikille.

Lyhytkin leikkituokio tuottaa hyvää oloa ja iloa.

– Jaetuilla leikkihetkillä on tärkeä paikkansa aikuisten ja lasten elämässä, kun siirrymme kohti koronapandemian jälkeistä aikaa. Lyhytkin leikkituokio tuottaa hyvää oloa ja iloa, Heljakka sanoo tiedotteessa.

Leikkipankissa on jo tuhat leikkiä. Siitä huolimatta pankki ei ole vielä valmis. Maailmassa on paljon leikkejä, joita ei ole kirjattu pankkiin.

Sinne voi kuka tahansa käydä kirjaamassa oman lempileikkinsä, jos sitä ei vielä pankissa ole. Tämän voi tehdä myös nimimerkillä.

Leikit voivat olla vanhoja, yleisesti tunnettuja tai itse kehiteltyjä.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut