Rakennusmieheltä vietiin arvokas työkalupakki Vantaalla, mutta varkailta jäi huomaamatta pieni yksityiskohta, jolla mies paikansi epäiltyjen käyttämän konttikätkön – "Mallikelpoista toimintaa", kiittelee poliisi

Työkalunsa menettänyt mies sai omaisuutensa takaisin. Kuvan välineet eivät liity tapaukseen. Klaus Nurmi

Mikko Välimaa

Työkalupakkinsa varkaille menettäneen miehen nokkeluus auttoi poliisia paljastamaan noin 20 000 euron arvoisen rikossarjan Vantaalla. Samalla mies sai takaisin arvokkaan pakkinsa, joka oli viety vantaalaiselta työmaalta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampsa Aukio Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että mies oli asentanut pakkiinsa paikantimen, joka jäi varkailta huomaamatta.

Paikantimen avulla mies jäljitti omaisuutensa länsivantaalaiselle alueelle, josta hän löysi ison merirahtiin käytettävän kontin.

Mies hälytti paikalle poliisit, jotka pääsivät nappaamaan rikoksista epäillyt henkilöt kiinni vereksestään.

– Kontista löytyi useampi polkupyörä sekä erilaista muuta omaisuutta, kuten työmailta vietyä tavaraa. Takaisin saadun omaisuuden arvo on yhteensä noin 20 000 euroa, Aukio kertoo.

Rikoskomisario kiittelee miehen poliisille antamaa apua.

– Se oli aktiivista ja mallikelpoista toimintaa.

Poliisi epäilee, että kontista löydetyt tavarat on viety 22.–29. syyskuuta useista eri kohteista. Poliisi ei vielä viime viikolla ollut tavoittanut kaikkia tavaroiden omistajia.

Tekijöitä epäillään varkaus- ja kätkentärikoksista. Aukio ei kerro, ovatko epäillyt kotimaan vaiko ulkomaan kansalaisia.

Polkupyörä- ja muissa omaisuusrikoksissa tekijöinä on tyypillisesti sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Varkaiden kohteena ovat viime vuosina olleet etenkin arvokkaat pyörät ja työvälineet, mutta halvempaakin tavaraa viedään.

– Saaliiksi päätyy tavaraa, joka on helppoa muuttaa rahaksi. Arvokkaiden polkupyörien lisäksi viedään myös halpoja pyöriä, Aukio sanoo.

Anastettua tavaraa kaupitellaan usein internetin vertaiskauppapaikoilla, kuten Tori.fissa.

Tavaran pikaisesta myynnistä on tullut kuitenkin myös riski rikollisille, sillä yhä useampi varkauden kohteeksi joutunut on onnistunut jäljittämään omaisuuttaan Torin kautta. Ostotilanteesta sovittuaan uhri on hälyttänyt paikalle poliisin, joka on saanut epäillyn kiinni.

Lue myös: Mieheltä vietiin 4 000 euroa maksava pyörä kotiovelta – viritti ansan Tori-palveluun ja voro lankesi siihen alle tunnissa – "Pitää antaa vaimolle propsit vinkistä"

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut