Vantaan kuntapomot eivät lähde ehdokkaiksi aluevaaleihin – "Se olisi eettisesti kestämätöntä"

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ei lähde ehdokkaaksi aluevaaleihin. Johanna Erjonsalo
Armi Suojanen

Armi Suojanen

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja kaupunkikulttuurin toimialan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand tyrmäävät ehdokkuutensa ensi tammikuussa järjestettävissä ensimmäisissä aluevaaleissa.

Ehdokkuus olisi viranhaltijoille mahdollista omassa kotikunnassaan.

Viljanen sanoo, että aluevaltuutetun tehtävä ei olisi sopiva liitettäväksi kaupunginjohtajaan.

– Tehtäväni on ajaa Vantaan kaupungin ja kaupunkilaisten etua. Kunnallisen ja alueellisen itsehallinnon välille voi muodostua jännitteitä.

Åstrandin mukaan hänelle on tärkeää hoitaa työtään apulaiskaupunginjohtajana mahdollisimman neutraalisti.

– Kunnan yhteistyö tulevan hyvinvointialueen kanssa tulee myös olemaan niin tiivistä, että kokisin hankalaksi toimia tällä pienellä alueella yhdessä organisaatiossa poliittisena päättäjänä ja toisessa johtavana viranhaltijana, Åstrand toteaa.

Vaaleissa valitaan edustajat Vantaan ja Keravan muodostaman yhteisen hyvinvointialueen 69-jäseniseen aluevaltuustoon. Sen tehtävänä on päättää muun muassa hyvinvointialuestrategiasta ja talousarviosta.

– Luulen, että kukaan (johtava viranhaltija) Suomessa ei lähde ehdolle, arvioi Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

– Se olisi eettisesti kestämätöntä, koska toimeenpanee kaikkien puolueiden yhteisesti tekemiä päätöksiä.

Aronkytö ei itse voisi asettua ehdolle Vantaalla siksikään, että hän ei ole vantaalainen.

Aluevaltuusto aloittaa nelivuotisen toimintakautensa maaliskuussa 2022, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtäviä nykyisin hoitava henkilöstö siirtyy uuden hyvinvointialueen palvelukseen vasta 1. tammikuuta 2023.

Kun hyvinvointialue on aloittanut toimintansa, tietyt aluevaltuustoon valitut johtavat viranhaltijat, kuten sosiaalitoimea johtavat henkilöt, voivat lain mukaan olla jäävejä jatkamaan luottamustoimessaan, ja he joutuisivat luopumaan siitä.

Seuraavissa aluevaaleissa he eivät enää ole vaalikelpoisia.

Lue myös: Aluevaaleissa ehdokkaana jo pitkä lista tuttuja vantaalaisnimiä – kokoomusvaikuttaja pelkää äänestysinnon jäävän laimeaksi

Vihreät, demarit ja kristillisdemokraatit nimesivät uusia ehdokkaita aluevaaleihin Vantaalla – katso nimilista

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut