Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uudenlainen seuranta paljasti: näin moni ajaa nyt nastoilla Helsingissä – Tekoäly kuuntelee myös muualla Suomessa autoilijoiden rengasvalintoja

Noin joka kymmenes autoilija käytti nastarenkaita viime viikolla Helsingissä.

Samaan aikaan Lapin lounaisosassa sijaitsevassa Tervolan kunnassa 90 prosenttia autoilijoista käytti jo nastarenkaita.

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla kantatie 66:lla, Alavuden kohdalla sijaitsevassa mittauspisteessä, nastarenkaiden osuus oli viime viikolla keskimäärin 61 prosenttia.

Nastarenkaiden tunnistusta ohiajavasta liikennevirrasta on tehty ennen vanhaan ihmiskorvan avulla.

Edellä mainituissa paikoissa nastarenkaiden käyttöä henkilö- ja pakettiautoliikenteessä on seurattu uudella tekniikalla.

Käytössä on ollut automaattinen nastarengasluokitin eli tekoäly on korvannut ihmisen kuuloaistin käytön.

Koko maassa kitkarenkaiden osuus oli noin 19 prosenttia.

Jouko Lahti

Helsingin tiedot on saatu Pukinmäenkaaren liikenteestä.

– Viime viikon keskiarvo nastarenkaiden osuudessa oli 11,6 prosenttia. Seurannassa oli tunnistettu jopa 5 000 auton renkaat yhden vuorokauden aikana, tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti kertoo.

– Helsingissä viime viikolla nastarenkaiden osuus kasvoi 9 prosentista reiluun 13 prosenttiin.

Jouko Lahti ei ole yllättynyt tuoreiden lukujen perusteella nastarenkaiden yleisyydestä liikenteessä.

– Nämä tulokset ovat linjassa kahden edellisen syksyn tuloksiin verrattuna.

Lukijat voivat itsekin katsoa Helsingin, Alavuden ja Tervolan rengasseurannan jatkuvasti päivittyviä tilanteita.

Rengastyypin automaattista tunnistusta liikennevirrasta on kehitetty Väyläviraston rahoittamana Terrassa, joka on Tampereen yliopiston tutkimuskeskus.

Akustinen havainnointimenetelmä taltioi ohi ajavien autojen rengasäänen päällysteeseen asennetuilla mikrofoneilla.

Äänisignaaleista renkaiden ajoneuvokohtainen tunnistus tapahtuu oppivaa algoritmia hyödyntäen.

Uudella tekniikalla toteutetussa nastarengasseurannassa ei saada tietoa kitkarenkaiden käytön yleisyydestä.

Jouko Lahti tietää edelliseltä talvelta, että kitkarenkaiden osuus oli noin 30 prosenttia tienkäyttäjien rengasvalinnoista.

– Koko maassa kitkarenkaiden osuus oli noin 19 prosenttia.

Talvirenkaita on käytettävä nyt maanantaipäivästä lähtien, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Esimerkiksi Helsingin kaupunki kannustaa käyttämään talvella kitkarenkaita, joiden yleistyminen vähentäisi liikennemelua ja tienpintojen kulumista sekä parantaisi ilmanlaatua.

Kaupungin tavoitteena onkin kasvattaa kitkarenkaiden osuutta Helsingin talviliikenteessä nykyisestä vajaasta 30:stä 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Jouko Lahti teki Panu Sainion kanssa seurantaraportin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille tieliikennelain uudistuksen vaikutuksesta talvi- ja kesärenkaiden käyttöön.

– Talvirengasseurannan keskeinen johtopäätös on, että autoilijat ovat omaksuneet varsin hyvin uudet talvirengassäännöt, Jouko Lahti sanoo.

– Itse asiassa Suomessa totuttiin vaihtamaan renkaat jo vanhan lain ja asetuksen aikaan ensisijaisesti kelin eikä kalenterin mukaan.

Talvirengaspakko muuttui keliperusteiseksi uuden tieliikennelain astuttua voimaan.

Tieliikennelain esitöissä uusien talvirengasmääräysten uskottiin vähentävän nastarenkaiden tarpeetonta käyttöä ja haittavaikutuksia.

Seurantaraportin mukaan erityisesti eteläisessä Suomessa nastarenkaita käytetään edelleen huomattavasti pitempään kuin se olisi kelien puolesta tarpeen.

– Helsingin kaupungin nastarengasseurannassa huhtikuun puolivälissä vasta puolet nastarenkaiden käyttäjistä oli vaihtanut kesärenkaisiin edellisvuosien tapaan, raportissa kerrotaan.

– Viime aikoina on noussut keskusteluun myös mahdollisuus ajaa samoilla renkailla vuoden ympäri.

Todennäköisesti tämä tuleekin yleistymään, seurantaraportissa arvioidaan.

– Uutena muuttujana on huomioitava ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut renkaat, jotka ovat viime vuosina lisänneet suosiotaan muualla Euroopassa, Lahti ja Sainio mainitsevat raportissa.