Huumeisiin kuolleiden määrä lisääntyi jyrkästi koronavuotena – Suomalaisten nuorten tilanne poikkeuksellisen synkkä koko Euroopan mittakaavassa

Huumeisiin kuolleiden tai päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea pyhäinpäivän tienoilla. Arkisto/Taru Hokkanen

Jouni Lampinen

Euroopan mittakaavassa Suomessa kuollaan huumeisiin poikkeuksellisen nuorina, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto EPT tiedottaa.

Alle 25-vuotiaiden nuorten määrän kasvu huumemyrkytyksiin kuolleiden tilastoissa on erityisen silmiinpistävää, EPT arvioi.

Vuonna 2020 alle 25-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemat lisääntyivät 35 prosenttia edellisvuodesta.

Lisäksi päihdetyön toimijat nostavat esille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoista, että vuonna 2020 huumemyrkytyksiin kuolleiden määrä lisääntyi noin 20 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna.

Kuolleista 76 oli alle 25-vuotiaita. Huumemyrkytyksiin kuolleiden keski-ikä Suomessa oli vain 32 vuotta, EPT kertoo.

Päihdepalveluiden saatavuutta on parannettava huumekuolemien ehkäisemiseksi, päihdetyötä tekevät toimijat vaativat.

Päihdehoito on saatava kuntoon.

Ron Furman

– Tilanne on surullinen ja huolestuttava. Huumeiden käytön aiheuttamat haitat näkyvät yhä vahvemmin päihdetyötä tekevien järjestöjen työssä. Koronapandemia on heikentänyt monien apua tarvitsevien tilannetta, Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka kertoo EPT:n tiedotteessa.

Irti huumeista ry on valtakunnallinen huumetyön vapaaehtois- ja kansalaisjärjestö.

Suomessa huumekuolemien ehkäisemiseksi on toistaiseksi tehty vasta vähän. Vainikka vaatii tiedotteessa, että ihmisten hätään on vastattava.

– Nyt tarvitaan päättäjien ja viranomaisten toimia pahenevan huumetilanteen edessä.

Huumekuolemien määrä on lisääntynyt tasaisesti viimeisen 20 vuoden ajan.

Huumeisiin kuolee Suomessa enemmän ihmisiä kuin tieliikenteessä, EPT tiedottaa THL:n tilastoihin viitaten.

2000-luvulla huumemyrkytyksiin on kuollut yhteensä jo reilut 2 600 ihmistä.

Tukikohta ry on pääkaupunkiseudulla toimiva päihdealan järjestö, joka tukee ja auttaa päihteitä käyttäviä, päihdekuntoutujia ja heidän läheisiään. Tukikohdan toiminnanjohtaja Ron Furman muistuttaa, että päihdehoidon piiriin pääseminen on vaikeaa.

– Päihdehoito on saatava kuntoon, jos haluamme tilanteeseen muutosta. Esimerkiksi korvaushoidossa on Suomessa huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka korvaushoidon on osoitettu ehkäisevän tehokkaasti huumekuolemia, Furman kertoo EPT:n tiedotteessa.

Perinteinen huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa tiistaina 9.11. kello 18.

Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen.

Huumeisiin kuolleiden tai päihteisiin kuolleiden muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea pyhäinpäivän tienoilla. Tänä vuonna tilaisuuksia järjestetään ainakin 20 paikkakunnalla, EPT tiedottaa.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon kuuluu 58 sote-alan järjestöä, jotka haluavat ehkäistä ja vähentää päihdehaittoja.

Moniäänisessä joukossa on yleishyödyllisiä järjestöjä, palveluntuottajia ja potilasjärjestöjä.

EPT-verkoston toimintaa koordinoi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, joka on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- sekä kansalaisjärjestö.

Juttua muokattu 3.11., kello 13.44: Korjattu huumemyrkytyksiin kuolleiden kasvun määrää kuvannutta lukua vertailtaessa vuotta 2020 vuoteen 2019.

Kommentoi

Mainos: Lauri Kaira

Blogi: Mitä Sote-uudistus muuttaa Vantaalla?

| Päivitetty

Mainos: Jonna Weckström ja Elina Nykyri

Turvataan sote-uudistuksessa järjestöjen toimintaedellytykset!

Mainos: Tuukka Saimén

Piilopuoluetuki vs terveydenhuolto

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut