Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työmaamurrot ovat lisääntyneet – Romumetallin hinnan nousu voi innostaa varkaita

Erilaiset työmaamurrot ovat lisääntyneet jonkin verran Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella viime viikkoina.

– Työmailta lähtee varkaiden matkaan lähes mitä vaan anastettavissa olevaa ja myyntiin kelpaavaa tavaraa, kertoo rikoskomisario Rauno Jämsä poliisin tiedotteessa.

Työmailta on varastettu muun muassa kymmenien tuhansien eurojen arvosta kuparia ja muuta romumetallia.

Kierrätysmetallista on pulaa valtakunnallisesti, ja romumetallin hinta on tästä syystä kohonnut. Tällä lienee ainakin osaksi vaikutusta romuvarkauksien määrän lisääntymiseen.

– Mitään yksiselitteistä syytä varkauksiin ei kuitenkaan ole. Epäiltyjä tekijöitä jää aika ajoin kiinni, mutta osa varkauksista jää selvittämättä ja epäillyt kateisiin, Jämsä kertoo.

Jämsän mukaan työmaiden työmaaturvallisuudesta kannattaa huolehtia myös oma-aloitteisesti.

– Työmaat tulisi jättää työpäivien jälkeen sellaiseen kuntoon, etteivät ne houkuta alueille varkaita. Arvo-omaisuus tulisi aina laittaa mahdollisuuksien mukaan turvaan hyvin lukittujen tilojen sisään.

– Myös turva-alan palveluntarjoajien käyttöä kannattaisi usein harkita, Jämsä neuvoo.

Jos varkaat pääsevät kaikesta huolimatta yllättämään, tulisi rikosilmoitus poliisille tehdä aina mahdollisimman pian.