Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan Kukkuu!-taidefestivaalilta löytyy monenlaista koettavaa vauvoille ja taaperoille – luvassa varjoteatteria, oopperaa ja lepohetkiä

Kukkuu!-taidefestari tarjoilee neljättä kertaa kulttuuria perheen pienimpien makuun. Festivaalin tapahtumat järjestetään ympäri Vantaata yhdeksän päivän aikana 13. marraskuuta alkaen.

Avauspäivänä lauantaina luvassa on varjoteatteriesitys Skomarsin torpassa Hakunilassa. Korson Lumosalissa Kansallisooppera esittää miniversion Taikahuilusta koko perheelle. Lepohetki -konserttien parissa pääsee rentoutumaan Lastenkulttuurikeskus Pessissä Tikkurilassa.

Päivän aikana on myös runsaasti tapahtumia Vantaan kirjastoissa. Näihin pääsee osallistumaan kotoakin Vantaan Kaupunginkirjaston YouTube-kanavan kautta.

Festarin aikana järjestetään yli 80 esitystä tai työpajaa. Suuri osa näistä on maksuttomia. Kokonaisuuden tuottaa Vantaan lasten ja nuorten kulttuuripalvelut yhteistyökumppaneineen. Tapahtumia on myös ruotsin- ja venäjänkielllä.