Suomessa on aloitettu elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuolemisen toteamisen jälkeen, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala tiedottaa.
Edellä mainittu elinluovutus koskee siis tilannetta, jossa sydämen toiminta on pysyvästi lakannut. Tätä toimintaa on valmisteltu HUSissa vuoden 2019 alusta.
Suomessa suurin osa elinsiirroista tehdään aivokuolleilta vainajilta saaduilla elimillä.
Aivokuolleiden elinluovuttajien määrä ei riitä kattamaan tarvittavien elinsiirteiden määrää, HUSin sivuilla kerrotaan.
Tästä syystä myös Suomessa on otettu käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen.
Aivokuolema tarkoittaa sitä, että ihmisen kallonsisäinen aivoverenkierto ja siten myös aivotoiminta on täydellisesti ja peruuttamattomasti lakannut, vaikka sydän ja verenkierto vielä toimivat.
Kun sydämen toiminta loppuu pysyvästi, se johtaa myös aivokuolemaan.
Nyt laajenemassa oleva elinluovutustoiminta koskettaa siis jatkossakin vain kuolleita.
Uudenlainen toiminta on aloitettu Suomessa kymmenen elinluovuttajan pilotoinnilla.
Pilotointivaiheessa tehdään vain munuaisensiirtoja.
– Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen voi tulla kyseeseen, jos vaikeasta aivovauriosta kärsivällä potilaalla ei ole paranemisedellytyksiä, mutta tila ei etene aivokuolemaan, valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Anna-Maria Koivusalo kertoo HUSin tiedotteessa.
– Tällainen potilas voi olla elinluovuttaja verenkierron pysähtymisen jälkeen, mikäli hän ei ole elinaikanaan vastustanut elinluovutusta.
Vastuu elinluovutustoiminnan valtakunnallisen kokonaisuuden suunnittelusta ja yhteensovittamisesta on HUSilla.
– Jatkossa kun toiminta vakiintuu, voimme mahdollisesti siirtää munuaisten lisäksi myös muita elimiä, HUSin osastonylilääkäri Marko Lempinen sanoo.
Elinluovutus aivokuoleman jälkeen on edelleen ensisijainen vaihtoehto siirrettävien elinten saamiseksi, Lempinen lisää.
Muissa maissa elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuolemisen toteamisen jälkeen on lisännyt merkittävästi kuolleiden luovuttajien määrää. Tällaisten luovuttajien osuus on ollut muissa maissa noin 20-55 prosenttia kaikista kuolleista elinluovuttajista, HUSin tiedotteessa ilmoitetaan.
Suomessa on käytössä niin sanottu oletettu suostumus: mikäli vainaja ei ole elinaikanaan vastustanut elinluovutusta, voidaan hänen elimiään ja kudoksiaan irrottaa toisen ihmisen hoitoa varten, HUS tiedottaa.
Täysivaltaisen henkilön kirjallisesti ilmaistua elinluovutuskieltoa on noudatettava eikä luovutusta saa toteuttaa, jos on syy olettaa, että vainaja on eläessään vastustanut toimenpidettä.
Alaikäisen ja täysi-ikäisen vajaavaltaisen osalta edellytetään, että huoltaja tai omainen ei vastusta luovutusta.
Elinluovutuksia koskeva laki korostaa ihmisen omaa tahtoa hänen elintensä luovuttamiseen toisen ihmisen hoitoa varten.
Elinluovutuksia koskeva laki muuttui vuonna 2010. Sitä ennen elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaiselta, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia.