Turvallisuuskysely paljastaa: Vain joka kolmas vantaalainen luottaa naapurustossaan asuviin ihmisiin

Oman asuinalueen yhteisöllisyyden vähenemisestä kannetaan Vantaalla huolta, kertoo turvallisuuskysely. Kuvituskuva. Arkisto/Armi Suojanen

Tiina Örn

Vantaalaiset kertoivat mielipiteensä kaupungin turvallisuudesta turvallisuuskyselyssä. Vantaalaisten luotto oman asuinalueensa muihin asukkaisiin ei ole kyselyn mukaan kummoinen. Vain joka kolmas kertoi luottavansa oman kotinsa lähialueella asuviin ihmisiin.

– Se, ettei luoteta lähiympäristön ihmisiin, kertoo ehkä yhteisöllisyyden puuttumisesta, arvioi Vantaan turvallisuuspäällikkö Markus Hammarström.

Turvallisuuspäällikön arviota tukee se, että omaa aluetta piti yhteisöllisenä harvempi kuin joka kolmas turvallisuuskyselyyn vastannut (27 prosenttia).

Kotialueensa yhteisöllisyyden vähenemisestä kannetaan huolta. Sen lisäksi vantaalaisia huolestuttavat muun muassa näkyvä päihteiden käyttö, huumeiden käyttäjien ja myyjien määrän lisääntyminen sekä nuorten häiriökäyttäytyminen.

Tämän vuoden kyselyn tuloksia verrattiin vantaalaisten neljä vuotta sitten antamiin vastauksiin.

Huumeiden myynnin ja käyttämisen suureksi ongelmaksi kokevien vantaalaisten vastaajien määrä on neljässä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Neljä vuotta sitten näkyvää huumeiden myyntiä piti ongelmana 14 prosenttia vastaajista, tänä vuonna jo lähes joka kolmas (32 prosenttia).

Suuri kasvu, kymmenestä prosentista 23 prosenttiin, on tapahtunut myös niiden vantaalaisten osuudessa, jotka katsovat julkisella paikalla räyhäävien ja juopuneiden henkilöiden olevan Vantaalla suuri ongelma. Neljä vuotta sitten heitä oli 10 prosenttia vastanneista (10 prosenttia), mutta tänä vuonna jo lähes neljännes vastaajista (23 prosenttia).

Vastauksista laadittiin myös kartta. Siinä näkyvät punaisella ne kohdat, joissa vantaalaiset kokevat turvattomuutta. Punaisten pisteiden jono kulkee radanviertä Tikkurilasta aina Korson pohjoispuolelle asti.

Myös Länsi-Vantaalla turvattomuutta ilmaisevia punaisia palloja on vieri vieressä junaradan läheisyydessä – Vantaankoskelta Kilterinmäkeen. Merkintöjä löytyy myös Kivistön asemanseudulta.

Junaradan varsien lisäksi turvattomuutta koetaan, kuten olettaa saattaa, eri puolilla Vantaata vilkkailla liikepaikoilla.

Vantaan kaupungin turvallisuuskysely tehtiin osana turvallisuussuunnitelman laadintaa. Siihen oli mahdollista vastata kaupungin verkkosivuilla 10. maaliskuuta – 6. huhtikuuta 2021. Kyselyyn vastasi 1 548 vantaalaista. Edellisen kerran turvallisuuskysely toteutettiin vuonna 2017.

Kommentoi

Mainos: Lauri Kaira

Blogi: Mitä Sote-uudistus muuttaa Vantaalla?

| Päivitetty

Mainos: Tuukka Saimén

Talous ensin

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut