Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ministerit maksoivat palkastaan veroa melkein puolet – Näin hallitus tienasi viime vuonna

Pääministerin pesti lähestulkoon tuplasi Sanna Marinin (sd.) tulot, selviää Verohallinnon julkaisemista tiedoista. Marin oli viime vuonna odotetusti hallituksen tulokuningatar vajaalla 206 000 eurolla, kun hänen tulonsa vuonna 2019 olivat vajaat 121 000 euroa.

Pääministeriys vaikutti Marinin palkkatuloihin hieman jo 2019, koska hänet valittiin pääministeriksi kyseisenä vuonna 10. joulukuuta.

Marinin jälkeen hallituksen kovatuloisimmat ministerit olivat viime vuonna RKP:n edustajia. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ansaitsi runsaat 180 000 euroa, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) runsaat 173 000 euroa.

Ministereistä vähiten tienasi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas), jota ei löydy lainkaan verottajan julkaisemalta yli 100 000 euroa tienanneiden listalta. Lehtitietojen mukaan vasta kesäkuun lopussa ministeriksi tulleen Sarkkisen tulot olivat vajaat 86 000 euroa.

Myös valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) oli muita pienituloisempi, koska oli puolet vuodesta vanhempainvapaalla. Saarikko tienasi vajaat 113 000 euroa.

Koska ministereiden tulot kertyivät pääosin ansioista, moni heistä maksoi palkkioistaan lähes puolet veroina takaisin yhteiskunnalle. Kahdeksan ministeriä maksoi veroja vajaa tai runsaat 47 prosenttia. Loppujen veroprosentti osui välille 39,9–45,9.

Hallituksen suurin veroprosentti oli Anna-Maja Henrikssonilla, 47,9.

Pienin veroprosentti oli osittain vanhempainvapaalla olleella Annika Saarikolla, 39,9. Toiseksi pienimmän osuuden tuloistaan, 40,3 prosenttia, maksoi veroa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.). Hänen veronalaiset kokonaisansionsa olivat 161 346 euroa.

Pääministeri Sanna Marin maksoi tuloistaan veroja 46,8 prosenttia eli summasta jäi käteen runsaat 109 000 euroa.

Ministereiden tuloista valtaosa oli ansiotuloa. Moni ministeri ei kerännyt pääomatuloja viime vuonna lainkaan. Thomas Blomqvistillä pääomatuloja oli 10 600 euroa. Timo Harakka sai pääomatuloja toiseksi eniten, noin 8 900 euroa.

Keskustalaisilla ministereillä pääomatuloja oli varsin monella: maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sai niitä noin 3 300 euroa ja Annika Saarikko 2 300 euroa, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen 1 500 euroa.

Ministereiden palkkio on määritelty edustajanpalkkiota koskevassa laissa. Pääministerille maksetaan yhtä paljon kuin eduskunnan puhemiehelle eli 13 390 euroa kuukaudessa, muille ministereille saman verran kuin varapuhemiehelle eli 10 441 euroa kuukaudessa. Lisäksi ministerit saavat puolikasta kansanedustajan palkkiota.

Kansanedustajan palkkio on 6 614 euroa kuukaudessa, mutta neljän vuoden jälkeen summa nousee 6 945 euroon ja 12 vuoden jälkeen 7 408 euroon.

Ministerit ja kansanedustajat saavat varsinaisen veronalaisen palkkionsa lisäksi myös verottomia kulukorvauksia.