Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katujengi-ilmiö nostaa päätään Vantaalla – "Tilanne on nopeasti vakavoitunut"

Rikoksia tekevät nuorisojengit ihannoivat gangsta rap -kulttuuria.

Valtakunnalliseksi huolenaiheeksi noussut nuorten jengiytyminen näkyy myös Vantaalla.

Poliisin mukaan Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla vaikuttaa joissakin kaupunginosissa löyhästi organisoituja jengejä, jotka ihannoivat gangsta rap -kulttuuria. Gangsta rap on Yhdysvalloista peräisin oleva hip hop -musiikin genre, joka käsittelee usein väkivaltaa, huumeita ja prostituutiota.

– Jengien toiminta on kiihtynyt viime keväästä lähtien. Tilanne on kohtalaisen nopeasti vakavoitunut, kuvaa Itä-Uudenmaan poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Kujala.

Kujala kertoo, että pääkaupunkiseudulla toimii kymmenkunta katujengiä, joihin kuuluu yhteensä hieman alle sata jäsentä. Osa näistä vaikuttaa vahvasti Vantaalla.

Kujala ei halua erikseen nimetä kaupunginosia, joissa jengitoimintaa on havaittu.

– Jengit eivät ole niin kiinteitä niin kuin perinteiset liivijengit, vaan niiden kokoonpano vaihtelee. Selkeästi nuorisojengien identiteettiin kuuluu tietty kaupunginosa tai postinumeroalue, Kujala selvittää.

Jengien toiminta on kiihtynyt viime keväästä lähtien.

Jengit harjoittavat huumeiden katukauppaa ja käyttävät herkästi väkivaltaa toisiaan vastaan.

– Ryhmien välisiä väkivallantekoja on ollut useita syksyn mittaan pääkaupunkiseudulla. Kyse ei ole joukkoyhteenotoista vaan joidenkin henkilöiden yksittäisistä vakavista väkivallanteoista, joissa on käytetty terä- ja ampuma-aseita. Vantaakin on saanut näistä osansa, Kujala selvittää.

Tiettävästi sivulliset eivät ole olleet Vantaalla tekojen kohteena.

Tunnusomaista on, että jengit solvaavat toisiaan ja kilpailevat keskenään huumemarkkinoilla. Tästä syntyy helposti väkivallan kierre.

On myös havaittu, että jotkin jengit ovat väliaikaisesti liittoutuneet yhtä vihollisryhmää vastaan.

– Erityisen vaarallista on se, että näitä väkivallantekoja tapahtuu. Motiivit näyttävät olevan kostoa, tai ne voivat liittyä rapvideoon tai siihen liittyvään ristiriitaan, Kujala luonnehtii.

Jengeihin kuuluu noin 20-vuotiaita nuoria miehiä. Joukossa on myös alaikäisiä.

– He ovat pääosin ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajia. Mukana on myös kantaväestöä. Kaikki jengiläiset eivät tee rikoksia vaan ovat mukana monen sortin agendalla, Kujala kertoo.

Kujalan mukaan jengien jäsenillä ei useimmiten ole työ- eikä opiskelupaikkaa – kyse on syrjäytyneistä tai syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

– On vaikea sanoa, miksi nuoret haluavat jengiin. Siihen liittynee yhteenkuuluvuuden tunteen hakemista tai mallioppimista. Kaupunginosajengejä on ollut Vantaalla aiempinakin vuosikymmeninä, mutta nykyinen gangsta rap -jengi-ilmiö on uusi.

Poliisi tehostaa ennaltaehkäisevää lähipoliisitoimintaansa ja yhteistyötä muiden kaupungin viranomaisten kanssa, jotta jengiytyminen saataisiin kuriin.

– On havaintoja, että tässä on jo onnistuttukin. Osa nuorista jättää jengin ja löytää muita kiinnostuksen kohteita iän karttuessa, kuten vaikkapa tyttöystävän, joka vie huomion muualle.