Lentoyhtiö Finnair aikoo lentää maaliskuun lopussa alkavalla kesäkaudella lähes 100 kohteeseen.
Joukossa on kolme uutta kaukoreittiä: Dallas Yhdysvalloissa, Busan Etelä-Koreassa ja Tokion Hanedan kenttä Japanissa.
Yhteensä Finnairin kesäkauden verkostossa on yli 70 Euroopan kohdetta, yli 10 Aasian kohdetta ja 4 Yhdysvaltojen kohdetta.
– Maailma jatkaa avautumista hyvää vauhtia. Palautamme verkostoomme useita tuttuja kohteita, ja avaamme myös aivan uusia reittejä. Jatkamme Euroopan ja Aasian yhdistämistä nopean ja lyhyen pohjoisen reitin kautta, sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér yhtiön tiedotteessa.
Ennen pandemiaa Japani oli Finnairin suurin markkina Suomen jälkeen. Japanin odotetaan alkavan purkaa matkustusrajoituksia ensi vuonna.